Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi somerolaisen eläkeikäisen lampaidenpitäjän törkeästä eläinsuojelurikoksesta pysyvään eläintenpitokieltoon. Oikeuden mukaan mies on pysyvästi kykenemätön omistamaan, pitämään ja hoitamaan tuotantoeläimiä.
Oikeus katsoi, että mies oli kohdellut lampaitaan erityisen julmalla tavalla. Eläimet olivat olleet heitteillä ainakin kolme vuotta. Lampaille oli aiheutunut pitkäaikaista kärsimystä, joka ilmentää käräjäoikeuden mukaan hyvin suurta piittaamattomuutta eläinten hyvinvoinnista.
Eläkeläismies myönsi eläinsuojelurikoksen. Hän ei kuitenkaan pitänyt sitä törkeänä eikä julmana.
Hän sai teoistaan kuuden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Miehen terveydentila lievensi tuomiota. Terveyttä koskevat tiedot oikeus määräsi salaisiksi 60 vuodeksi.
Somerolaismies tuomittiin myös siitä, että hän rikkoi eläintunnistusjärjestelmästä annettua lakia. Tilan viimeisimmät merkinnät lammas- ja vuohirekisterissä löytyvät vuodelta 2012.
Lammastilalle tehtiin eläinsuojelutarkastus viime vuoden elokuussa. Viranomaisten piti lopettaa hetimmiten tilan kaikki 94 lammasta ja 12 vuohta. Neljän kissan annettiin jäädä. Nyt oikeus tuomitsi myös kissat valtiolle. Kissojenpitokielto päättyy kolmen vuoden päästä. Syytetty ei hyväksynyt, ettei saa pitää kissoja, mutta kylläkin tuotantoeläimien pysyvän kiellon.