Someron Suviheinäviikot ja Someron Soundi käynnistyvät tänään.
Tarjolla on jopa hengästyttävä määrä kiinnostavia tapahtumia. Talkoolaiset ovat puurtaneet läpi talven tarjotakseen kaupungin oman ja Suomen juhlavuoden kunniaksi erityisen hienon festivaalin.
”Mahtavaa järjestää tapahtumia tällaisella paikkakunnalla, jossa kaikki on jo olemassa, ei tarvitse kuin nostaa esiin”, ovat talkoolaiset todenneet.
Upeasti tämän vuoden kesätapahtumissa nousevatkin meidän omat tähtemme esiin, niin edesmenneet kuin nykyisetkin somerolaiset. Ja tapahtumien sisältö kestää ihan valtakunnallisenkin vertailun.
Nyt kannattaa lähteä ehdottomasti liikkeelle, tällaista kattausta ei ihan joka kylästä löydy.