
Teksti Jouni Oksanen
Somerolainen vahva lentopallotyö on tuottanut mukavasti maajoukkuekutsuja. Viikko sitten Saana Salminen osallistui tyttöjen U-15 maajoukkueleiritykseen. Seuraavat kutsut kolahtivat postilaatikkoon, kun tyttöjen U-17 maajoukkuerinkiin valittiin Sopan tytöistä Adelia Launonen sekä Seela Salorinta. Kumpikin leirille valittu pelaaja on ollut hyvin esillä SoPan B-tyttöjen joukkueessa alkukauden aikana.
Vahvasti lentopalloon panostava kaksikko pelaa myös A-tyttöjen joukkueessa sekä seuran edustusjoukkueessa naisten kakkossarjaa. Talven kalenteri on kummallakin pelaajalla vahvasti täytettynä jo kevääseen asti, vapaita viikonloppuja ei juuri löydy.
Tytöt osallistuvat marraskuun puolivälissä Kuortaneen urheiluopiston lentopalloakatemiassa järjestettävään ensimmäiseen, 24. pelaajan nelipäiväiseen leiritykseen. Leiri on valmistautumista alle 17-vuotiaiden tyttöjen EM-karsintoihin 4.–7. tammikuuta Venäjällä. Karsintavaiheessa on mukana 30 maata Bulgariassa 13–21. huhtikuuta pelattavaan lopputurnaukseen selviää järjestäjämaan lisäksi kahdeksan karsintalohkon voittajat ja kolme parasta lohkokakkosta.
Arpa tiputti Suomen todella kovaan lohkoon. Karsinnat pelataan Anapan kylpyläkaupungissa Mustanmeren rannalla Venäjällä. Lohkon kolmas joukkue on Ranska, joten Suomen tytöt joutuvat kivikovaan karsintalohkoon.