Ennakkoäänestyksessä vilkkaampaa kuin kuusi vuotta sitten

0

Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen vilkkain päivä Somerolla oli heti toisena äänestyspäivänä torstaina 18.1. Silloin ääniä annettiin 481 kappaletta. Hiljaisinta oli viikonloppuna, mutta silloin tuntimäärätkin olivat muita päiviä pienemmät.
Kaikkiaan ennakkoäänestys oli vilkkaampaa kuin kuusi vuotta sitten käydyissä edellisissä presidentinvaaleissa. Tällä kertaa ennakkoääniä annettiin kaikkiaan 2 572 kappaletta, kun tulos kuusi vuotta sitten oli 2 331 kappaletta.
Presidentinvaalin ensimmäinen kierros käydään ensi sunnuntaina 28. tammikuuta. Äänestyspaikat ovat vaalipäivänä avoinna iltakahdeksaan asti.
Ennakkoäänestyksen tulos valmistuu vaali-iltana noin kello 20:een mennessä. Vaalipäivän äänestyksen alustava tulos valmistuu arviolta noin kello 22.
Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, käydään vaalin toinen kierros sunnuntaina 11. helmikuuta.
Ehdokkaina ovat kaksi ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saanutta ehdokasta. Toisessa vaalissa enemmän ääniä saaneesta ehdokkaasta tulee tasavallan presidentti.