Rahoitusalan lakko sulki Lounaismaan Osuuspankin ja Someron Säästöpankin Someron konttorit torstaiksi ja perjantaiksi. Pankkiautomaattien on kerrottu toimivan, samoin pankkikortilla maksaminen onnistuu sekä pankkien verkko- ja mobiilipalvelut.
Sähköiset palvelut ovat siis käytössä.
– Jos laitteisiin tulee korjaamista, niin on riski, ettei korjaajia löytyne. ICT-ala tukee lakkoa työsululla, toteaa Someron Säästöpankin toimitusjohtaja Juhani Huupponen.
Huupponen kertoo, että säästöpankki pyrkii hoitamaan Someron konttorilla aiemmin sovitut tapaamiset, vaikka konttori on suljettu. – Kassapalveluita meillä ei ole mahdollisuus pitää auki Somerolla. Yritämme pitää konttorit auki torstaina Forssassa ja perjantaina Salossa kello 10–13. Jos asiakkailla on mahdollisuus matkata sinne, niin sieltä saa kassapalveluita, kertoo Lounaismaan Osuuspankin toimitusjohtaja Jukka Hulkkonen. Pankit ovat auki normaalisti ensi viikon maanantaista lähtien.
Suurin kiista on pankkialan viikonlopputyöstä, voidaanko sitä tehdä paikallisesti sopimalla vai voiko työnantaja määrätä toimihenkilöitä viikonlopputöihin. Myös palkkaratkaisu on auki.
Pankkialalla oli työnseisaus myös viime viikolla torstaina ja perjantaina.