
Viime vuonna akustisena triona vuosien tauon jälkeen keikkalavoille kivunnut kolmemiehinen Kai Merilä Band esiintyy vappuna 30.4. Somerolla Rantatuvassa.
Viime vuonna Böndessä kultuun akustiseen keikkaan verrattuna luvassa on astetta jykevämpää meininkiä, sillä soittimet ovat vaihtuneet sähköisiin.
Bändin ohjelmisto koostuu cover-biiseistä muiden muassa Bonjovilta, U2:lta, Bryan Adamsilta ja Hurriganesilta.
– Tässä rokimmassa triossa meillä on rummuissa Mattilan Vesku. Karvian Hannu on Lootansa kanssa akustisilla keikoilla, yhtyeen nokkamies Kai ”Kaitsu” Merilä kertoilee.
Trion basisti on Kimmo Saarinen.
Kai Merilä Band on viime elokuuussa alkaneen uuden taipaleensa myötä ehtinyt esiintyä jo ulkomaillakin Espanjan Fuengirolassa. Lisäkeikkojakin aurinkorannikolle on tarjottu.
Tulevan kesän mittaan bändi nähdään muun muassa Turussa, Forssassa ja Uudessakaupungin Karjurock-festareilla.