Toukokuussa rekisteröitiin yhteensä 12 482 uutta henkilöautoa, mikä on 12,9 prosenttia viime vuoden toukokuuta enemmän. Alkuvuoden aikana on rekisteröity 8,1 prosenttia enemmän henkilöautoja kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Toukokuun loppuun mennessä uusia henkilöautoja oli rekisteröity 57 944.
Viime vuonna valtio keräsi tieliikenteestä noin 8,3 miljardia euroa verotuloja. Tieliikenteen osuus valtion kaikista verotuloista oli viime vuonna lähes viidennes. Tieliikenteestä kerätään lähes yhtä paljon veroja kuin valtio kerää ansio- ja pääomatuloveroja, joiden määrä oli viime vuonna noin 9,1 miljardia euroa.
Tieliikenteestä kerätty veropotti kasvoi yli 300 miljoonalla edelliseen vuoteen verrattuna. Tieliikenteen verokertymä on kasvanut selvästi 2010-luvun alkuvuosiin verrattuna, jolloin se oli hieman yli 7 miljardia euroa. Suurin yksittäinen tieliikenteestä kerättävä vero on polttoainevero, jota kerättiin tienkäyttäjiltä viime vuonna lähes 3 miljardia euroa.
Valtion palautti tieverkon ylläpitoon ja kehittämiseen viime vuonna lähes 1,0 miljardia euroa. Tieverkon menoista noin neljännes kohdentui kehittämishankkeisiin ja loput perusväylänpitoon.