Maatalouden kannattavuus kuivuu

0

Ensi vuonna maatalouden kannattavuus painuu vielä viimevuotistakin heikommaksi, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore ennuste. Kannattavuustavoitteesta saavutetaan vain 17 prosenttia, mikä on heikoin tulos koko 2000-luvulla.
Maatalousyritysten liikevaihto jää tänä vuonna 135 000 euroon. Tukien osuus liikevaihdosta on 39 prosenttia.
Tuotantokustannukset pysyvät suunnilleen edellisvuoden tasolla noin 183 000 eurossa. Tuotantokustannusten vähentämisen jälkeen maatalous- ja puutarhayritykset jäävät keskimäärin 35 000 euroa tappiolle.
Yrittäjätuloa jää keskivertomaatilalla enää 7 200 euroa, eli lähes 40 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017. Kun yrittäjätulo jaetaan palkka- ja korkovaatimusten summalla, saadaan suhteellista kannattavuutta kuvaava kannattavuuskerroin.
Vuonna 2018 kerroin alenee 0,27:stä 0,17:ään, mikä tarkoittaa, että huomattavalla osalla maatiloista yrittäjätuloa ei synny lainkaan.