Juuso Tiirakarin pihalla vierailee peuroja ja vintillä rokkareita

0
Juuso Tiirakari

Teksti Armas Töykkälä
Vanha punamultainen hirsitalo metsän reunalla voisi olla kenen tahansa erakon mökki. Se pitää kuitenkin sisällään ammattimaisen kotistudion. Talo sijaitsee Nokian Tottijärvellä, mutta asukas on somerolaislähtöinen.
Juuso Tiirakari oli viime vuosikymmen vaihteessa yksi Someron musiikkielämän aktiivisista hahmoista. – Perittiin veljen kanssa 16 hehtaarin tila. Mää muutin tänne omaan rauhaan.
Hän rakensi studion ensin alakertaan, sittemmin se on muuttanut vintin puolelle. Tiirakari teki kolmisen vuotta pääsääntöisenä työnään äänittämistä ja miksaamista, mutta stressaantui.
– Ajattelin, että se on parempi pitää harrastuksena. Ei harrastuksesta kuulu tehdä työtä, siinä vaan polttaa itsensä loppuun. Moni on sen kantapään kautta oppinut.

 

Lue lisää 26.10.2018 lehdestä