Koiraharrastajilla on nyt uudet kujeet – Lisää lajeja, opetus kurssimuotoista

0

 

 

Englanninkääpiöterrieri Tika käy Someron Seudun Koiraharrastajien pentukurssia.
Kristiina Paju käy pentukurssia terrierinsä Bondin kanssa. Myös leikkiminen kuuluu kurssin ohjelmaan.
Pentukurssilaiset valmiina koulutukseen.

Someron Seudun Koiraharrastajat on uudistaneet toimintaansa reilulla kädellä. Opetusta annetaan nykyään lähes ainoastaan kurssimuotoisena, ja valtaosa kursseista on maksullisia. Lajivalikoimaa on lisätty entisestään. Myös opetukseen kerralla osallistuvien koirien määrä on rajattu, ryhmiä on pienennetty.
– Ryhmät on pakko pitää pieninä, jotta pystyy antamaan yksilökohtaista opetusta, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja ja tottelevaisuuskoulutusvastaava Elina Ruohonen.
Hän sanoo, että ihmiset ovat ymmärtäneet sen, että kurssit maksavat. Hinnat ovat kuitenkin hyvin kohtuulliset.
– Meillä noin puolet opetuksesta hoidetaan talkoovoimin yhdistyksen omien jäsenten avulla ja puolet ostopalveluna. Näin on saatu paikkakunnalle eri lajien osaajia ja sitä kautta laatua koulutukseen, Ruohonen toteaa.

Lue lisää 9.10.2018  lehdestä