Matka Someron kyliin oli muistoja täynnä

0

Somero-opiston kurssilaiset Tarinoita Somerolle -ryhmästä suuntasivat Someron kyliin. Kulmakunnalta syntyisin tai kotoisin oleva kertoi kylästä, sen entisistä ja nykyisistä ihmisistä ja tapahtumista. Joukko kuuli asiaa Someron Lammin, Härkälän, Talvisillan, Häntälän, Syvänojan, Kerkolan, Kaurakedon, Sillanpään, Ryhtän, Kimalan ja Saarentaan kylistä. Ja jakoi muistoja ja kommentoi.

Psykologi Emma Hietarinta sanoo tutkimusten osoittavan muistelun ja tarinoinnin lisäävän ikääntyneiden hyvinvointia.
– Muistelemalla voimme tukea oman minäkuvamme säilymistä eheänä ja samalla tuemme kognitiivisten voimavarojemme säilymistä. Aivot ja mieli kaipaavat tehtäviä ja haasteita. Muistelu tuttujen paikkojen äärellä tai esimerkiksi valokuvia katselemalla on myös hyvää jumppaa aivoille.

Lue lisää perjantain 12.10. Somero-lehdestä