Työttömien määrä vähenee edelleen Somerolla – Katso kuntakohtaiset luvut myös muualta

0
Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 13 100 kappaletta Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa. Erityisasiantuntijoiden kysyntä on voimakkaampaa kuin aikoihin.

Someron työttömyysaste oli syyskuussa 6,7 prosenttia. Se tarkoittaa 256 työtöntä.

Luku on vähentynyt muutamalla hengellä elokuusta. Someron työttömyysprosentti oli syyskuussa 6,7. Naapuri-Salossa se oli 10,3.


KOKO VARSINAIS-SUOMEN työllisyystilanne kohenee edelleen. Työttömien osuus työvoimasta oli syyskuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,7 prosenttia eli 1,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin.
Luvut käyvät ilmi Varsinais-Suomen Ely-keskuksen julkaisemasta syyskuun työllisyyskatsauksesta.
Varsinais-Suomessa työttömien määrä oli syyskuussa ensimmäisen kerran alle 20 000 tänä vuonna. Maakunnan työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 19 800 työtöntä työnhakijaa.
Syyskuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee, nyt 1 200 henkilöllä. Viime vuoden syyskuusta työttömien määrä väheni 3 300 henkilöllä.
Nykyistä vähemmän työttömiä oli edellisen kerran toukokuussa 2009, kertoo työllisyyskatsaus.

Työttömien määrä oli tänä vuonna korkeimmillaan heinäkuussa, jolloin maakunnassa oli yli 24 500 työtöntä. Syksyllä työttömyysluvut ovat yleensä vuoden alimmilla tasoilla, ja Ely-keskus arvioi työttömyyden vähenevän edelleen lokakuussa.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa hieman pienempi kuin koko maassa, jossa luku oli 8,8 prosenttia.

 

TYÖLLISYYSKEHITYS on hyvää kaikissa maakunnan seutukunnissa. Alenemisvauhdissa ei ole paljon seutukohtaisia eroja. Ripeimmin työttömien määrä väheni Salon seudulla, jossa työttömyysaste oli toisaalta myös maakunnan korkein. Salon seudulla työttömyys väheni 18 prosenttia. Muissa alueen seutukunnissa alenemistahti oli 14 prosenttia.

Syyskuun työttömyysaste oli siis korkein Salon seutukunnassa, 9,8 prosenttia ja Turun kaupungissa, 11,6 prosenttia. Pienin työttömyysaste oli seutukunnista Vakka-Suomessa, 5,3 prosenttia sekä kunnista Paimiossa, 3,5 prosenttia.

Työttömyys vähenee kaikissa ikäluokissa ja koulutustaustasta riippumatta. Alle 30-vuotiailla työttömyys vähenee laajasti koulutustaustasta riippumatta. Nyt pitkäaikaistyöttömyyskin vähenee lähes kaikissa alueen kunnissa. Kahdessa vuodessa pitkäaikaistyöttömien määrä on Varsinais-Suomessa vähentynyt 40 prosentilla eli 4 100 henkilöllä.

 

SYYSKUUN VIIMEISENÄ päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ- ja elinkeinotoimistossa 4 300 kappaletta eli 30 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 13 100 kappaletta eli 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna syyskuun aikana 8 700 kappaletta, joista 4 400 oli uusia, syyskuun aikana avautuneita työpaikkoja.

Vuotta aiempaan verrattuna työvoiman kysyntä oli syyskuussa vilkkaampaa useimmilla aloilla. Erityisasiantuntijoiden kysyntä on voimakkaampaa kuin aikoihin. Rakentamisessa kysyntä oli edelleen vireätä. Lisäksi siivouksessa, logistiikka-alan, sosiaali- ja terveysalan sekä monissa muissa palvelualan ja teollisuuden tehtävissä oli työtä tarjolla enemmän kuin aikoihin.

Syyskuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli Varsinais-Suomessa 10 000 henkilöä, mikä on 2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Syyskuun aikana palveluissa olleiden määrä kuitenkin kasvoi selvästi, kuten yleensä syyskuussa. Tänä vuonna määrä kasvoi 8 prosentilla.
Kaikkiaan palveluissa oli 4,4 prosenttia maakunnan työvoimasta.
Työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli syyskuun lopussa 29 800 eli 10 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin.