30 haki Someron Lämmön toimitusjohtajan paikkaa

0
Uusi toimitusjohtaja ottanee työn vastaan maaliskuun alussa. Hän työskentelee kuukauden päivät yhdessä eläkkeelle jäävän toimitusjohtajan, Simo Koskisen (kuvassa) kanssa. Kuva Sauli Kaipainen

Somero-lehti 21.11.2008

Teksti Merja Ryhtä

Someron Lämpö Oy ja Someron Vesihuolto hakevat toimitusjohtajaa nykyisen johtajan jäädessä eläkkeelle ensi vuoden keväällä. Paikkaa haki 30 henkilöä.
– Olemme tyytyväisiä hakijoiden määrään. Siihen joukkoon mahtuu varmaan hyviä tyyppejä. Käymme loppuviikosta hakemuksia tarkemmin läpi, kertoo Someron Vesihuolto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aulis Kankare.
– Tapaamme lyhyellä puolen tunnin kahvihetkellä heistä 10–15 varteenotettavimpaa hakijaa ja saamme hakemuksille kasvot. Heistä syvähaastatteluun kutsuttaneen 4-5 henkilöä ja testeihin sekä konsultin luokse lähtee 2–3. Haastattelut pyrimme käymään läpi joulukuun puoliväliin mennessä, jatkaa Kankare.

Uusi toimitusjohtaja ottanee työn vastaan maaliskuun alussa. Hän työskentelee kuukauden päivät yhdessä eläkkeelle jäävän toimitusjohtajan, Simo Koskisen kanssa.