Vaali- pöhinää kehiin

0

Seurakuntavaalit huipentuvat ensi sunnuntaina varsinaiseen vaalipäivään.
Melko laimeasti ovat ehdokkaat tähän mennessä katukuvassa kampanjoineet. Yhden miehen lista aloitti torikampanjoinnin ensimmäisenä. Ehdokkaita on ollut tavattavissa myös joissakin tapahtumissa.
Tällä viikolla on tiettävästi luvassa vielä isompien listojen väen kampanjointia.
Kirkkoherra arveli Somero-lehdessä, että vastakkainasettelu jonkun isomman aiheen tiimoilta saattaisi nostaa vaalien kiinnostavuutta. Sellainen voisi olla esimerkiksi, mennäänkö yhteen jonkun toisen seurakunnan kanssa.
Vielä on aikaa keskustella ja tehdä vaalityötä.
Äänestysprosentti oli viime seurakuntavaaleissa 21,2. Eiköhän pistetä tällä kertaa paremmaksi.