Somero-lehti 3.2.2009
Jari Holttinen muistetaan yhtenä somerolaisen seiväshyppyperinteen kunniakkaista vaalijoista. Sekä Voimaa että Esaa aktiiviurallaan edustanut Holttinen ponkaisi pari vuosikymmentä sitten ennätyksekseen 555 senttiä.
Jo urheilu-uransa loppupuolella Holttinen muutti Turkuun, missä hän viihtyy edelleen. Nyt, 43-vuotiaana, Holttinen toimii valmennustehtävissä sekä vanhassa paraatilajissaan, että jääkiekkoilussa.
Viime kesänä Holttinen aloitti yhteistyön seiväshypyn hallitsevan Suomen mestarin, Esaa edustavan turkulaisen Eemeli Salomäen kanssa.
– Viime kesän mestaruuden ”Emppu” kyllä hyppäsi vanhoilla pohjilla, siitä en ota kunniaa itselleni. Salomäen Petri valmentaa poikaansa edelleen ja minun roolini on lähinnä olla jonkinlaisena neuvonantajana, Holttinen selvittää vaatimattomaan tyyliinsä.
Parhaillaan Salomäki hamuaa hallikilpailuista EM-karsintarajaa 555.
– Hyvässä kunnossa Emppu on ja tuollainen tuloskin on täysin mahdollinen. Ei kuitenkaan mikään pakkomielle, sillä tärkeintä on rakentaa hyvää pohjaa kesän kilpailukaudelle, Holttinen tietää.
”Ei ole vapaa-ajan ongelmia!”
Jääkiekkoilun pariin Holttinen on löytänyt tiensä poikiensa Tommin ja Teemun kautta. 13- ja 11-vuotiaat juniorit pelaavat tällä hetkellä TuTon 1995-ikäluokan ”Forret” -joukkueessa, jonka yhtenä valmentajana häärii isä-Holttinen.
– Viime kauteen asti olin harjoituksissa mukana myös jäällä, mutta nykyään vastaan oheisharjoitteiden vetämisestä.
– Vapaa-ajan ongelmia ei ole tullut, sillä normaali päivärytmini on sellainen, että töiden jälkeen menen Varissuon jäähallille kiekkotreeneihin ja sieltä Kupittaalle seiväshyppyharjoituksiin. Viikonloppuisin on sitten poikien ottelut ja joskus seiväskisoja, Holttinen kertoo.
SM-liigaanvalmentamaan?
Jääkiekon puolella Holttinen on ottanut tuntumaa myös aikuisten valmentamiseen. Ismo Lehkosen päävalmentajakaudella Holttinen vastasi pitkälti mestisseura TuTon oheisharjoittelun suunnittelusta.
– Lehkosen kausilla olin TuTon mukana vähän tiiviimmin, nyt enää jonkin verran kesäkauden harjoituksissa, kun päävalmentajana on ollut Petri Niukkanen.
TuTosta SM-liigan Jokereihin kakkosvalmentajaksi siirtynyt Lehkonen mieltyi kovasti Holttisen valmennusmetodeihin ja antoi niille julkistakin tunnustusta.
– Kyselihän ”Ika” minua mukaansa Jokereidenkin taustavalmennukseen. Ainakaan vielä Helsinkiin lähtö ei ole tullut itselleni ajankohtaiseksi, Holttinen hymähtää.