Somero-lehti 16.1.2009
Teksti Markus Virtanen
Eksoottiset retkikohteet ovat Somerollakin vaikuttaneelle Poppis Suomelalle elämän suola. Kokenut retkeilijä on aiemmin hiihtänyt sekä maantieteelliselle että magneettiselle pohjoisnavalle ja myös Grönlannin ylitse. Etelänavalle hiihtäminen teki Poppiksesta 12. ihmisen maailmassa joka on lykkinyt suksilla maapallon molemmille navoille.
Etelämantereella Poppiksella oli matkaseurana enontekiöläinen hiihto-opas ja seikkailu-urheilija Pasi Ikonen. Kahden hengen retkikunnalle kertyi etelämantereella hiihtokilometrejä yli 1130. Matka taittui navalle vajaassa 44 päivässä, joista vain kaksi oli pyhitetty lepoa varten.
– Pyrimme jakamaan retkipäivän aina jämptisti kahteen osaan: puolet vuorokaudesta nukuttiin ja keskimäärin yhdeksän tuntia hiihdettiin. Loppu aika kului ruokailuun ja taukoihin, Poppis kertoo.
Etelämantereen ääriolosuhteista huolimatta retki sujui ilman suurempia haavereita. Sastrugin eli tuulen muodostaman lumi- ja jääpellon runsaus tuli kuitenkin yllätyksenä.
– Ahkion vetämistä sastrugimaastossa voisi pahimmillaan verrata siihen, että vetää pulkkaa hiekoitetulla tiellä, jossa ei ole lainkaan lunta. Lumi on etelämantereella niin kuivaa ja kitkaista, että luistoa ei välillä ollut lainkaan, Poppis päivittelee.
Aurinkoa ja white out -päiviä
Samaan aikaan kun Suomessa kärsittiin joulukuun synkimmästä pimeydestä, tarjosi Etelämanner Poppikselle ja Ikoselle lunta, pakkasta ja aurinkoa. Jatkuvasta auringonvalosta parivaljakko laski nauttineensa jopa 300 tunnin ajan.
– Aurinko lämmittää Etelämantereella ihan samalla tavalla kuin kevätaurinko Suomessa. Tällaisella retkellä auringonvalon psykologinen merkitys on myös suuri, Poppis pohtii.
Kun aurinkoa ei näy, Etelämantereellakin tulee vilpoisat olot. Rannikkoa lukuun ottamatta mantereen lämpötila on ympäri vuoden reilusti pakkasen puolella. Keskilämpötila on navalla noin -25 celciusastetta.
– Rankimpia päiviä olivat ne, jolloin matkaa tehtiin niin sanotussa white out -kelissä. Siinä valo, pilvinen taivas ja lumi muodostavat valkoisen verhon, joka peittää kaiken. Taivas ja maa eivät silloin erotu lainkaan toisistaan, jolloin lopulta tasapainoaistikin häiriintyy.
Tekniikan voimalla
Poppis ja Ikonen palasivat koti-Suomeen pari viikkoa sitten. Osa matkatavaroista on vielä jossain Chilen ja Suomen välillä, mutta retkikunta on jo ehtinyt kotiutua hyvin.
– Kun lauantaina tulin, oli paluu arkeen nopea. Illalla käytiin jo lasten kanssa Messilässä kokeilemassa miltä tuntuu hiihtää valmiiksi tehdyllä ladulla, Poppis nauraa.
Yhteys perheeseen ja ystäviin oli tärkeä myös Etelämantereella.
– Blogin päivittäminen ja sähköpostin lukeminen satelliittipuhelimen avulla olivat meille päivän tähtihetkiä. Jos tekniikkaa ei olisi ollut käytettävissä, en ole lainkaan varma, olisinko lähtenyt tällaiseen seikkailuun, Poppis epäilee.
Toisena henkireikänä Poppis Suomelalle oli kamera.
– Valokuvaaminen oli minulle tärkeää vastapainoa hiihtämiselle. Saatoin tuntea välillä oloni puolikuolleeksi, mutta kamera kaulassa voimia löytyi aina jostain lisää. Valokuvaaminen auttoi löytämään maisemasta uusia puolia ja siten kestämään paremmin loputonta valkoisuutta.
Poppis Suomela pyrkii julkaisemaan Etelänavan valloituksesta kirjan ensi syksyksi.
