
Somero-lehti 16.11.2016
Teksti Armas Töykkälä
Palikaisissa asuva Juha Wiskari tunnetaan Somerolla muusikkona ja kolumnistina. 1992 hän oli Sally-varustamon toimitusjohtaja, hullu vuosi jäi Wiskarin mieleen monesta syystä.
Varustamon kyseisen vuoden jättihanke oli Sally Albatrossin parkkeeraus Barcelonan olympialaisiin Ruotsin liike-elämän keskukseksi. Hankkeen suojelijoina olivat Ruotsin ja Espanjan kuninkaalliset.
Matkustajalaivan ja sen miehistön siirto Välimerelle, kuin myös asiakkaiden lennätys paikan päälle oli suuri logistinen ponnistus. Se oli lopulta niin trumptastinen menestys, että bisnesmiesten kuningas, Donald Trump vaikuttui.
Niihin aikoihin Trump sattumoisin etsi laivaa, johon perustaa kasino. Laivameklarit tiesivät hänelle kertoa, että Suomessa olisi muutama kaupan. Sally etsi ostajaa Albatrossille, pian Wiskari ja Trump istuivat nokikkain neuvottelupöydässä.
– Se oli kahden bisnesmiehen, ostajan ja myyjän välinen neuvottelu. Trumpin kysymykset olivat kuin tv-ohjelma Leijonan luolasta, älykkäitä ja suoraan asiaan meneviä. Hän oli oma itsensä, ammatti-ihminen, straight forward -kaveri, Juha Wiskari muistelee.
Matkakumppanina Trumpilla oli nuori naisystävä Marla Maples. Sovinistisista lausunnoistaan tunnettu möläyttelijä saa Wiskarilta tunnustusta ainakin siitä, että kumppani oli matkassa täysillä mukana.
– Statistihan emäntä oli, hymyili nätisti ja oli ymmärtävinään. Sehän on hienoa, että Marla otettiin mukaan reissuun eikä jätetty kotiin. Yhtä hyvin Trump olisi voinut sanoa, että lähdenpä nyt laivakaupoille.
Kaupan hieromisen sijaan, muutaman tunnin keskustelun aikana miehet pohtivat ansaintalogiikkaan liittyviä asioita. Matkustajalaiva ei ole kuin hotelli tai ravintola, ala on vaativa.
– Laivahan ei ole kuollut, luksusluokan kilkuttimilla varustettu möhkäle, siinä on tuhat erilaista muuttujaa. Jos se ei joka reissussa tuota rahaa, on mentävä lompakolle.
– Trumpin kanssa tultiin niille rajoille, kuinka paljon asiakkaiden pitäisi pelata ja maksaa, että laivan miehistöä pystyy pyörittämään. Kasinon muutostyö konferenssilaivaan olisi myös ollut iso investointi.
Itse laivojakin enemmän, Trumpia kiinnosti yhtiön henkinen pääoma. Tarina työntekijästä, joka opetteli oma-aloitteisesti espanjaa Barcelonan komennusta varten, teki mieheen suuren vaikutuksen.
– Perhana vieköön, jos löytäisi tuollaista henkilökuntaa, Trump manasi. Jos myyt laivan tuolla henkilökunnalla, ostan heti käteisellä, hän totesi vitsaillen. Vastasin, etten uskalla myydä ennen kuin kysyn.
Donald Trumpin presidenttiehdokkuuden myötä Juha Wiskari on saanut kerrata vuoden 1992 tapahtumia iltapäivälehdistöä myöden. Vaalivoiton jälkeen kysymys kuuluukin, minkälainen presidentti Trumpista mahtaa tulla?
– Täytyy ottaa huomioon, ettei Amerikassa ole kuuttakymmentä miljoonaa puna-niskaa, jotka keittelee puskissa pontikkaa. Ei niin moni äänestä sekopäätä. Kun tietää Trumpin bisnesälyn, ja että hän on äärimmäisen sitkeä kaveri, joka ei anna periksi millään. Vaikka kampanjan aikana puhuikin läpiä päähänsä esimerkiksi vanhojen kaivosten ja autotehtaitten avaamisesta.
– Sen maan kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi presidentiksi on valittu Ronald Reagan, joka oli B-luokan westernien C-luokan cowboy. Hänen ajatuksenaan oli palauttaa Yhdysvaltojen kansallinen ylpeys ja vaikutusvalta, kuten Trumpin nyt. Reagan sai rohkealla kilpavarustelulla kylmän sodan loppumaan ja Berliinin muurin vieressä Gorbatsoville osoitettu kehotus ”purkakaa tämä muuri” enteili koko Neuvostoliiton hajoamista.
– Trump tulee yllättämään. Lähden siitä, että siellä on pressa ja piste.