Positiivista asennetta tarvitaan

0
Hanna Munter

Somero-lehti 30.12.2008

Teksti Kirsi Seppälä
Keinoja positiiviseen ajatteluun Somerolla on, sillä yritykset ovat täällä tottuneet tekemään yhteistyötä.
– Somerolla on hyvä yhteishenki. Yhteishengen eteenpäin vieminen on tärkeää, Hanna Munter kannustaa.
– Muuttuvassa suhdannetilanteessa tarvitaan positiivista asennetta. Yrittäjiltä tarvitaan tarkkuutta ja kuluttajilta paikallista kuluttamista. Kansallisissa ekonomiatalkoissa tarvitaan eri tahojen yhteistyötä, hän jatkaa.
Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja arvioi tulevaa vuotta jalat maassa. Hän tunnustaa sen tosiseikan, että yritykset voivat joutua irtisanomaan työntekijöitään silloin, kun talous menee huonosti ja yritysten saamat tilaukset vähenevät. Talouden alamäki ei kuitenkaan kosketa kaikkia yrityksiä samalla tavoin. Hanna Munter arvelee elintarvikealan selviytyvän huonosta taloustilanteesta parhaiten; teollisuuden alihankkijoille vuodesta voi tulla vaikea.
– Kuluttamista kannattaa jatkaa. Yrittäjien pitäisi laittaa varastonsa kuntoon niin, ettei niissä ole ylimääräistä tavaraa. Yrittäjien pitäisi harjoittaa myös tarkkaa talousmatematiikkaa ja tehdä yhteistyötä rahoituslaitosten kanssa, hän mainitsee selviytymiskeinoina.