Someron Kukka ja Vilart vaihtoivat liikehuoneistoja

0
Teemu Heinonen tarvitsi Vilart-yritykselleen lisää tilaa, koska hän alkaa myydä teollisuusmaalien ja ilmalämpöpumppujen lisäksi myös remonttisisustustarvikkeita.

Somero-lehti 9.1.2009

teksti Kirsi Seppälä
Lokakuussa 2007 ilmalämpöpumppuja ja teollisuusmaaleja myymään alkanut Teemu Heinonen laajentaa yritystään. Uusien, Kassatien ja Joensuuntien kulmauksessa sijaitsevien tilojen myötä Vilartissa myydään myös remonttisisustustarvikkeita.
– Ennen minulla oli vain teollisuusmaalien varastomyyntiä, mutta tähän tulee maalikauppa myös kuluttajille. Myynnissä on siis maaleja ulko- ja sisämaalaukseen, sekä tapetteja, laattoja, liimoja, siveltimiä, hiomatarvikkeita ja vesieristeitä, Heinonen luettelee.
Aiemmin rautakaupassa työskennellyt Heinonen sanoo kaivanneensa takaisin myös rautakauppamyynnin pariin.
– Kilpailua alalla on, mutta pelkkä maalikauppa ja sen alan erikoistietämys täältä puuttuu. Oli lama tai ei, ihmiset pitävät kodeistaan huolta, eivätkä päästä talojaan rapistumaan, hän uskoo.
Ilmalämpöpumput kiinnostavat
Viime vuonna 250 lämpöpumppua asennuksineen myynyt Heinonen myy jatkossakin ilmalämpöpumppuja sekä Somerolle että noin 100 kilometrin säteellä lähiympäristöön.
– Ilmalämpöpumppujen myyntiin on vuodessa tullut lisää kilpailua, ja se lisääntyy vielä jatkossakin. Myyn ilmalämpöpumppuja paljon rakennusliikkeille, jotka ovat minulle tuttuja rautakauppa-ajaltani, Heinonen kertoo.
Heinonen on huomannut työssään, että ilmalämpöpumput kiinnostavat ihmisiä ja niistä tiedetään jo paljon. Heinonen kiertää paljon messuilla esittelemässä tuotteitaan.
Lisää henkilökuntaa
Yksin yritystoiminnan aloittaneen Heinosen palkkalistoilla on parhaillaan yksi vakituinen työntekijä ja haussa toinen. Lisäksi kaksi henkilöä tekee hänelle töitä alihankkijoina omialla toiminimillään.
– Yritys on lähtenyt hyvin liikkeelle, ja myyntiä on ollut enemmän kuin odotin. Myynnin eteen saa tosin tehdä paljon töitäkin, Heinonen toteaa.
Vakituisten työntekijöiden lisäksi Vilartissa on kuuden viikon jaksoissa ammattikoululaisia harjoittelemassa.
Maaliskuussa myymälässään remonttisisustuspuolen avajaisia viettävä Heinonen kokee myymisen ja yrittäjyyden omakseen.
– Hienolta tuntuu. Saa itse vaikuttaa mitä tekee. Myynti on oma alani, olen nuoresta pitäen myynyt. Ensin polkupyöräni ja autoakin olen vaihtanut pienellä voitolla parempaan 16 kertaa, hän hymyilee, ja lisää, että odotukset oman yrityksen osalta ovat kovat.
Yrittäjien yhteistyö sujuu
Koska Someron Kukan kukat ja tarvikkeet mahtuivat 120 neliön sijasta myös Vilartilla olleeseen 58 neliön toimitilaan, Piritta Kanerva ja Niina Mikkola suostuivat vaihtamaan tiloja Teemu Heinosen kanssa. Joulutarvikkeiden ja ja luonnonmateriaalien varastot tosin ovat nyt liiketilan sijasta yrittäjien kodeissa.
– Vaihtaminen oli järkevää, koska täällä ei ole yrityksille vapaita tiloja. Tämäkin on yrittäjien välistä yhteistyötä, Piritta Kanerva sanoo.
– Vanhassa oli meidän käyttöömme vähän liian paljon tilaa. Tänne mahtuu kaikki, mitä tarvitsemme, ja asiakkaat saavat kaupasta sen minkä ennenkin. Kauppa jatkuu siis entiseen tapaan, hän jatkaa.
Nykyään Joensuuntie 14:ssä kukkia myyvät yrittäjät ovat tyytyväisiä yrittäjyyteen 1,5 vuoden kokemuksellaan.
– Tuskin kumpikaan meistä vaihtaisi tästä pois, Kanerva ja Mikkola hymyilevät.

Niina Mikkola ja Piritta Kanerva myyvät kukkia uudessa kodikkaassa myymälässään.