Talvipyräys innosti luistelemaan

0
Retkiluistimen terä on kymmeniä senttejä pitkä. Side muistuttaa suksen sidettä. Korkeat potkut ja keveys takaavat kovan vauhdin sporttikelkan kyydissä. Mia Mattila näyttää mallia.

Somero-lehti 13.1.2009

Teksti Salli Lehtinen
– Yhden päivän myynti oli 36 paria luistimia. Ennen joulua ei päästy lähellekään vastaavia lukemia, Mia Mattila Sporttikoneesta sanoo.
Luistinten ostajissa oli silmiinpistävän paljon aikuisia, joskin myös lapsille hankittiin uusia luistimia pieneksi jääneiden tilalle.
Sileä luonnonjää houkutteli kokeilemaan retkiluistelua. Pitkäteräiset retkiluistimet, joita aiemmin on harrastettu enemmän rannikolla, olivat kuumaa tavaraa Somerolla. Yhtä lailla menekkiä oli topatuilla kaunoluistimilla ja hokkareilla.
Mia Mattila sanoo itsekin olleensa Havuharjunlahden jäällä poikansa kanssa ja hämmästyneensä, miten paljon väkeä jäällä oli. Ihmiset oikein innostuivat, kun pääsivät harrastamaan talviurheilua.
Potkukelkkakauppakin ehti alkaa. Kaupan seinustan kelkkarivistössä on tavallisia kelkkoja, lyhytallaisempi pilkkikelkka ja kovaan menoon suunniteltu sporttikelkka.
– Suksikauppaan kylmä jakso ei ehtinyt vaikuttaa. Jos talvi loppuu lyhyeen, keväämmällä haetaan joka tapauksessa suksia Lapin hangille.
Kaikki toivovat ulkoilusäitä, mutta jos talvikelejä ei riitä, siihenkin on vaihtoehtoja. Jumpat alkavat pian. Kotiin on hankittu kuntoiluvälineitä. Crosstrainerit ovat ohittaneet suosiossa kuntopyörät.

Lue myös:  Nosturitehtaan loppu