In memoriam: Mies ja harmonikka

0
Lasse Santakangas

Somero-lehti 10.2.2009

Lauri ”Lasse” Santakangas nukkui ikiuneen Somerolla 11.1.2009. Hän oli syntynyt Muolaassa 26.8.1927. Evakkotie johti Somerolle, jossa hän avioitui pitkäjärveläisen Sisko Kylämäen kanssa. Pariskunta sai kolme lasta, tyttären ja kaksi poikaa.
Sodassa kovia kokenut kansamme tarvitsi kipeästi raskaan työn oheen viihdettä. Tapio Rautavaara, Reino Helismaa ja monet muut kiersivät ympäri maata. Tanssit, iltamat ja elokuvat tarjosivat ilon ja huumorin hetkiä arjen raadannan lomaan. Tähän arvokkaaseen työhön osallistui myös Lasse, joka aloitti julkisen soittamisen vuonna 1945. Ura jatkui aina 2000-luvun puolelle.
Toinen muolaalainen soittaja, Unto Mononen, kulkeutui myös Somerolle. Kun heidän kotiensa välimatka oli alle kymmenen kilometriä, ei liene ihme, että kaksikko ennen pitkää musisoi yhdessä. Syntyi Unto Monosen yhtye, jossa Lasse soitti harmonikkaa kahdeksan vuotta, aina Unton Helsinkiin muuttoon asti. Unton musiikkia Lasse vaalikin loppuikänsä.
Tärkeä säveltäjä oli myös Toivo Kärki, joka lähetti Lasselle säännöllisesti nuotteja uutuuksistaan. Tietysti hänen ohjelmistoonsa sisältyi muidenkin kotimaisten ja ulkomaistenkin tekijöiden kappaleita.
Unton lähdettyä Lasse jatkoi omillaan. Hänen yhtyeensä esiintyi lavoilla, ravintoloissa ja perhejuhlissa. Laulusolisteja tuli ja meni. Pitkäaikaisin solisti oli kuitenkin tytär Kaija. ”Lasse Santakankaan yhtye, solistina Kaija”, oli vuosikymmeniä käsite tanssipiireissä, todellinen brändi.
Lasse jatkoi Unton perinnettä ottamalla yhtyeeseensä ennakkoluulottomasti nuoria soittajanalkuja. Silloin ei ollut viihdesoittajille mitään koulutusta. Lasse tarjosikin monelle lähiseudun nuorelle eräänlaisen oppisopimuksen.
Jossain vaiheessa minäkin pääsin mukaan Lassen ”taimitarhaan”. Unohtumattomia hetkiä koimme Kylämäen yläkerrassa, jossa ilta- ja yökaudet harjoittelimme. Toisinaan Somerolle poiketessaan Unto Mononenkin saattoi ilmestyä treenejämme seuraamaan. Ja talosta ei poistuttu aamuyölläkään ilman Sisko-emännän kahvitusta.
Soittajana Lasse oli itseoppinut. 60-luvulle tultaessa hänelle oli erinomaisen muistin, uutteran harjoittelun ja keikkailun ansiosta kertynyt mittava ohjelmisto. Siinä sivussa hänelle kehittyi oma persoonallinen soittotyyli. Nuotinluku ei ollut hänen vahvimpia puoliaan, mutta kyllä hän niistäkin tarvittaessa kappaleen opetteli. Lavalla hän ei luntteja tarvinnut. Toivomuksia sateli pitkin iltaa ja useimmiten hän ne myös täytti, kaikki ulkomuistista. Repertuaarinsa kokonaismäärää hän olisi tuskin itsekään pystynyt laskemaan.
Lasse osasi vaivatta soittaa kaikissa sävellajeissa, josta oli suuri hyöty vieraita solisteja säestettäessä. Moni ensimmäistä kertaa Lassen tavannut laulaja hämmästyi, jopa hämmentyi, kun hän tokaisi: ” Sano sävellaji vaan.” Olin kerran mukana säestämässä Eugen Malmstenia. Malmsten toi lavalle oman pianoharmonikkansa. Ensimmäisen kappaleen jälkeen Eugen laski harmonikan lattialle ja totesi, ettei sitä tällä kertaa tarvittu. Uransa aikana Lasse ehti säestää lukuisia sen ajan kuuluisuuksia, joitakin useampia kertoja.
Joulun alla 1976 Lassea kohtasi suuri suru. Vaimo Sisko menehtyi äkillisesti ja Lasse oli tuolloin aivan murtunut. Mutta elämä jatkui ja soitto. Eikä pidä unohtaa, että Lasse oli täyspäiväinen maanviljelijä. Maataloustöihin hän tarttui aamulla siekailematta, vaikkei olisi edellisenä yönä nukkunut silmällistäkään.
Vuodet kuluivat ja Lassekin harmaantui. Vaan suosio pysyi. Kun Lasse piti 60-vuotisjuhlat Teeriharjulla, vieraita oli yli kuusisataa. Meno vain parani: 70-vuotisjuhlissa vieraita oli yli seitsemänsataa. Vuosi 1998 oli hänelle merkittävä. Somero-Seura nimesi hänet mekkopitäjäläiseksi. Elokuussa Satumaassa eräs mies tuli pienen boxin kanssa lavan eteen ja pyysi lupaa äänittää yhtyeen soittoa. Siitä poiki kahden viikon kiertue Saksaan. Ravintolaäänite päätyi saksalaisen levy-yhtiön Trikontin tangokokoelmalevylle, jota markkinoitiin Saksassa, Belgiassa ja Hollannissa. Kahden viikon kiertueella oli solistina Kaija ja yhtye esiintyi kahdessatoista eri kaupungissa. Nimitys mekkopitäjäläiseksi ja Saksan reissu lämmittivät suuresti Lassen mieltä.
Ikä alkoi kuitenkin painaa. Vähitellen heikkenevä kuulo vaikeutti hieman soittamista, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä ylivoimaiseksi. Sydänvaivojakin oli ja Lasse leikattiin Turussa kolme kertaa. Harmonikan soitosta oli vähitellen luovuttava lähes kokonaan. Viimeiset vuodet Lasse vietti Lamminniemi-kodissa. Sielläkin hän jaksoi toisinaan vielä ilahduttaa muita kahvikonserteillaan.
Lassen kaltaisia itseoppineita räväköitä soittajia on keskuudessamme yhä vähemmän. Lauri ”Lasse” Santakangas oli ”heimonsa” viimeisiä mohikaaneja.

Antti Toukkari

Lue myös:  Jos uimahalli sijoitetaan Lamminniemeen -Hyvinvointikeskus lupaa hotellin vetonaulaksi