Koiraharrastajat haluaisivat laajentaa Haukkukallion aluettaan

0
Haukkukalliolle tarvittaisiin lisää tilaa, jotta siellä pystyttäisiin järjestämään isoka koiranäyttelyitä.

Somero-lehti 20.2.2009

Kaupunki myy tarjousten perusteella omistamansa kolme omakotitalotonttia Pappilan kylästä. Kirkkojärven pohjoisrannalla sijaitsevat tontit ovat kooltaan 1 500 – 1 700 neliöisiä. Kaupungin kannattaa myydä tontit nyt, sillä alueelle valmistui viime vuonna kunnallistekniikka.
Suur-Seudun Osuuskauppa haluaisi, että kaupunki muuttaa korttelin 1047 kaavaa. Nyt alueen tonteissa on pientalo-merkintä, mutta SSO haluaisi, että tontit muutettaisiin kaavassa liiketoimintaa ja sitä palvelevien varastojen toiminta-alueeksi. SSO haluaisi myös niinsanotulle Hankkijan alueelle liiketoimintaa. Samalla kun kaupunki käsittelee kyseistä kaavamuutosta, se tarkastelee myös Salontien varrella olevan Osuuskaupan liiektoiminta-alueen. Kaupunginhallitus hyväksyi alueiden kaavamuutosten käsittelyn aloittamisen.