Somero-lehti 17.2.2012
Somero-lehden lukijat jakavat pathaita reseptejään illanistujaisiin tai muuhun naposteluun.
Tortilla
Ainekset:
vehnätortilloja
ketsuppia
juustoa
leikkeleitä
Levitä ketsuppia tortillan päälle. Laita ketsupin päälle puolikuun alueelle juustoviipaleita ja leikkelettä. Taita toinen puoli tortillasta päälle kanneksi. Rasvanokare pannulle ja paista molemmin puolin kääntäen puolikuut niin, että tortilla saa vähän väriä ja on rapea. Lämmin herkku valmistuu paljon nopeammin kuin pitsa ja ainekset löytyvät yleensä helposti kotoa. Jos tortillalevyjä jää yli, ne voi pakastaa, mutta yleensä kaikki menee, lapset ja nuoret varsinkin pitävät niistä.
Resepti Kaisa Kumpulainen
Sipulinystävän piirakka
Pohja :
valmis pakastetaikina (suolaisen piirakan) tai itse tehtyä perunavoitaikinaa
Täyte:
100 g pekonia kuutioina
3 keskikokoista sipulia
pala purjon vihreää osaa
3 pientä perunaa
suolaa
yrttisuolaa
timjamia
hunajaa
2 munaa, 2 dl kermaa
Ohje: Painele taikina piirakka- tai irtopohjavuokaan. Paista pekoni pannussa ja siirrä sitten sivuun, mutta kuullota samassa rasvassa suikaloidut perunat ja lohkotut sipulit sekä hienonnettu purjo. Voit antaa seoksen muhia hetken kannen alla. Mausta hyvin suolalla ja yrttimausteilla sekä hunajalla ja kaada seos pohjan päälle. Lopuksi vielä muna-kermaseos. Paista 175 asteessa reilu puoli tuntia. Kaveriksi käy hyvä salaatti esim. fetasalaatti.
Resepti Anne Pälikkö
Tämä resepti oli joskus Hesarissa. Alkuperäinen ohje on Virva Hyykosken käsialaa.
Kukkakaalin sijasta voi käyttää mitä tahansa vihanneksia ja aina tulee yhtä hyvää. Kukkakaalikakkua voi käyttää alkupalana, pikkunälkään tai vierasvarana. En ole kyllä tätä koskaan ehtinyt pakastaa, koska se on syöty aina heti.
Katkarapu-kukkakaalikakku
Pohja:
300 g saaristolaisleipää
(makeaa tummaa leipää)
30 g voita
Täyte:
Kukkakaalisose
60 g kukkakaalia
4 dl maitoa
suolaa ja valkopippuria
ripaus muskottipähkinää
700 g kukkakaalisosetta
200 g ranskankermaa
7 kpl liivatetta
3 dl kuohukermaa
Päälle:
700 g katkarapuja
(kuorittuna)
tilliä (nypittynä)
salaatteja
Kuutioi leipä, jauha se teholeikkurissa muruksi ja lisää joukkoon pehmeä voi.
Vuoraa vuoka (joko pyöreä tai suorakaide) kaksinkertaisella tuorekelmulla ja painele massa vuokaan, nosta kylmään kovettumaan.
Paloittele kukkakaali ja keitä maidossa kypsäksi. Siivilöi maito ja ota siitä osa talteen. Soseuta kukkakaali ja ohenna maidolla sen verran, että seos on kuin ”paksua jogurttia”. Mausta huolella.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Kuumenna ½ dl kukkakaalisoseesta ja sulata liivate siihen, lisää loppu sose sekä ranskankerma ja sekoita hyvin. Tarkista maku. Lisää löysäksi vaahdotettu kerma, ensin kolmannes ja sitten loput. Kaada seos leipämassan päälle ja nosta jääkaappiin. Peittele huolellisesti, jotta kakkuun ei tule makua jääkaapista.
Anna kakun hyytyä yön yli kylmässä ja koristele juhlapäivänä katkaravuilla, nypityllä tillillä ja pienillä salaatin oksilla.
Katkarapujen sijasta voit koristella kakun myös parsan paloilla ja kirsikkatomaateilla tai vaikkapa pienillä kukkakaalin nupuilla, sokeriherneillä ja porkkanapaloilla, myös graavattu kala ja mäti sopivat hyvin.
Kukkakaalin asemasta voi käyttää myös muita vihanneksia, esim parsaa, palsternakkaa, mustajuurta. Mikä vihannes milloinkin on sesongissa.
Resepti Pirjo Nuotio
Aurinkoinen tomaattitapas
maalaisleipää
öljyä
tuorejuustoa
oliiveja
aurinkokuivattuja tomaatteja
Nopea herkku syntyy, kun hienonnat oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja lempituorejuustosi joukkoon. Paista leipä pannulla rapeaksi ja levitä tahna päälle.
Resepti nimimerkki Helppo herkku
Pitsaleipä
– Äitii, tee mulle pitsaleipää!
Valmistus on yksinkertainen: Otetaan nälän mukaan kaapista yksi tai kaksi ruisleipää, reissumiestä tai vastaavaa. Voidellaan päälle ketsuppia, määrä maun mukaan. Päälle laitetaan jotakin kinkkusiivua, juustoraastetta tai höyläjuustoviipaletta. Mausteeksi ripotellaan päälle oreganoa. Lämmitetään mikrossa silmämääräisen ajan, niin että juusto näyttää sopivalta. Nautitaan lämpimänä Aku Ankan tai television ääressä.
Resepti nimimerkki
Onnistuu kaikiltaTapaksia ja pikkulämpimiä illanistujaisiin