Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistutkimuksen (LIITU) mukaan vain kolmasosa suomalaislapsista ja -nuorista liikkuu suositusten mukaan eli vähintään tunnin reippaasti päivittäin.
Huolenaihe on yläkouluikäisten nuorten liikkumisen vähäisyys. Ykkösluokkalaisista 71 prosenttia saavutti suosituksen, yhdeksäsluokkalaisista vain 10 prosenttia.
Kyselytutkimuksesta selvisi, että yli kaksi tuntia päivässä ruudun ääressä viettävien osuus kasvoi. Vähintään viitenä päivänä ruutuajan suosituksen ylittävien osuus lisääntyi parissa vuodessa 49 prosentista 55 prosenttiin.
Tutkimus osoitti myös, että paljon liikkuvat alaikäiset kokivat vähemmän yksinäisyyttä ja heidän terveyden lukutaitonsa oli parempi kuin vähän liikkuvilla.
Liikkumisen lisääminen vaatii ajattelutavan muutosta. Liikunta ei ole vain erillistä suorittamista, vaan pieniä oivalluksia perheen arjessa. Se on yhdessä leikkimistä, pelaamista, lumenluontia, pikkuaskareita ja iloista temmeltämistä, vaikka lumipallojen heittelemistä.
Liikunta kannattaa aloittaa heti, mutta pienin askelin. Jätä kännykkä pöydälle, lähde ulos ja kävele parin sadan metrin päähän. Vedä keuhkot täyteen ilmaa ja katsele ympärillesi. Jatka reippailua, jos huvittaa. Tee seuraavana päivänä uusi reissu vähän pitemmälle, ehkä toiseen suuntaan. Ota mukaasi toinen samanmoinen kaveri. Seurassa reippailu lisää liikunnan ilon moninkertaiseksi.