Yrityksen oltava vastuullinen

0

Valtaosa suomalaisista pitää tärkeänä, että tuotteen tai palvelun tarjoava yritys pystyy osoittamaan vastuullisuutensa.
Eroja vastuullisuuden luonteessa esiintyy eri ikäryhmien välillä. Nuoria kiinnostaa yritysten voitonjako ja työntekijöistä huolehtiminen, vanhempia taas kuluttamisen vastuullisuus ja yritysten läpinäkyvyys.
Yritysten vastuullisuuden merkitys on kasvanut vuodesta 2015 lähtien 11 prosenttiyksikköä, ja on nyt 87 prosenttia. Vuonna 2015 prosenttiosuus oli 76 prosenttia. Tämä selviää Suomalaisen Työn Liiton teettämästä tutkimuksesta.
Lähes 80 prosenttia 15–24-vuotiaista olisi valmiita maksamaan tuotteesta tai palvelusta enemmän tai useammin, jos sen tarjoava yritys antaa voitostaan vähintään puolet yhteiskunnalliseen hyvään Suomessa.
Yhteiskunnassa on herätty miettimään kulutuksessa näkyviä haasteita, ja yritykset haluavat korostaa vastuullisuuttaan. Monet startupit lähtevät liikkeelle yhteiskunnallisesta yrittämisestä ja kirjaavat sen yhtiösääntöönkin.