Somero-lehti 24.2.2009
Laajaa suomalaista yleisurheiluväkeä ja erityisesti meitä kaikkia seiväshypyn ystäviä kohtasi suruviesti saadessamme tiedon seiväshypyn EM-pronssimitalimiehen ja Seiväskarnevaalien perustajan Kauko Kalervo Nyströmin poisnukkumisesta. Kaukon elämänlanka katkesi sunnuntaiaamuna helmikuun 1. päivänä hänen kymmenen päivää aikaisemmin liikenneonnettomuudessa saamiinsa vammoihin.
Kauko Kalervo Nyström syntyi Somerolla 3.3.1933. Hän tuli mukaan heti sodan jälkeen vilkkaasti virinneeseen urheilutoimintaan yhdessä kolme vuotta vanhemman veljensä Keijon kanssa. He harrastivat silloin useita eri lajeja ja niinpä Kaukon ensimmäinen menestyslaji oli nyrkkeily, jossa hän saavutti TUL:n piirijuhlien voiton vuonna 1949. Yleisurheilussa hänen nuoruusvuosiensa vahvana lajina oli 10-ottelu, jossa Nyström saavutti ensimmäisen maaotteluedustuksensa vuonna 1956 (Saksa – Suomi Hampurissa).
Yksittäislajeista seiväshyppy oli kuitenkin alusta alkaen mieluisin. Kauko ylitti 16-vuotiaana poikasena vuonna 1949 lupaavasti 310, mutta harmitteli jälkeenpäin sitä, että alaikäisenä ei saanut tuolloin osallistua Someron mestaruuskilpailujen miesten sarjaan. Ensimmäisen piirin seiväsmestaruuden Kauko voitti P17 -sarjassa vuonna 1950 ja vuonna 1951 jo miestenkin sarjassa.
TUL:n Hämeen piirissä, johon kasvattajaseuransa Someron Voima kuului, oli tuolloin tunnettu seiväsmies Valto Olenius. Naapuriseuraa Forssan Alkua edustanut ”Valtsu” oli 40-luvun lopulla ja 50-luvun alussa moninkertainen Suomen mestari ja ennätysmies, EM-hopeamitalisti 1950 ja Helsingin olympiakisojen viitonen 1952, joiden ansiosta hän oli läheinen esikuva Kaukolle jo uransa alkuvuosina. Myöhemmin Oleniuksesta tuli Kaukon ja koko suomalaisen seiväshypyn maailman maineeseen johtanut valmentaja.
Helsingin olympiavuonna Kauko Nyström ylitti 378 ja vuonna 1954 rikkoontui silloinen haamuraja neljä metriä (405). Siitä lähtien ”Kake” kuului terässeiväskauden loppuun eli vuoteen 1961 hyvään kansalliseen tasoon hyppäämällä vuosittain reilusti yli neljän metrin tuloksia ja napsimalla parhaimmillaan pistesijoja Kalevan Kisoista. Terässeiväsennätykseksi syntyi 440 juuri vuonna 1961.
Aivan uusi aikakausi seiväshypyssä alkoi sitten pian tämän jälkeen, kun Suomeen hankittuja lasikuituseipäitä alettiin lajivalmentaja Valto Oleniuksen johdolla kokeilla ja opetella niiden vaatimaa uutta tekniikkaa. Kauko pääsi mukaan ”takamatkalta”, sillä hän sai ensimmäisen lasikuitunsa vasta keväällä 1962. Kauko itse muistelee juuri ennen kuolemaansa ilmestyneessä toisen somerolaisen seivässankarin Pentti Nikulan Seiväskomeetta -kirjassa, miten hän omatoimisesti opetteli uutta tekniikkaa. Hän teki kuparilangasta ja muovipäällysteistä omien mittojensa mukaisen nuken sekä hahmotteli sen kanssa miten pitäisi hypätä.
Ällistyttävän nopeasti jo kokenut 29-vuotias terässeiväsmies tuon uuden tekniikan oppikin kesän 1962 aikana. Tosin itselleen omintakeisesti, mutta tehokkaasti, sillä hän nousi ME-mies Nikulan vanavedessä Euroopan kolmanneksi parhaaksi hyppääjäksi ennätyksellään 475 ja saavutti myös syksyn EM-kisoissa monien vaiheiden ja tiukan taistelun jälkeen arvokkaan pronssimitalin.
Belgradin EM-kisasta ja siihen valmistautumisesta Kauko kertoo Urho Salon kirjoittamassa Nikulan kirjassa. Kertomuksen mukaan hänen seipäänsä oli vaurioitunut Pajulahden viimeistelyleirillä juuri ennen kisoihin lähtöä eikä samanlaista ollut saatavana enää mistään. Näin hän joutui sahaamaan seipäästä 15 senttiä pois sekä tekemään 35-senttisen puutapin, liiman ja kalastajalangan avulla siitä korjatun viritelmän, jotta sillä pystyy kisaamaan. Ennen lähtöä hän teki vielä pari kokeilua, miten seiväs kestää. Ensimmäisellä meni heti yli 450, mutta toisella hän potkaisi riman alas sillä seurauksella, että putosi riman päälle ja nilkka taittui nurin.
Ensiavun antanut lääkäri suositti kääreeksi paperia ja villasukkaa, jota piti kastella alunaliukosella. Mutta toipumisajan olisi pitänyt olla kaksinkertainen, mihin nyt oli aikaa. Joukkueen lääkäri kuitenkin houkutteli epäröineen Kaukon mukaan EM-kisamatkalle, mutta ihmetteli jo perillä, että mitä sairas mies siellä tekee. Karsintakisaan Kake silti lähti paikatun seipään ja teipatun jalan kanssa. Ensimmäinen hyppy meni kuitenkin päin mäntyä. Kauko mietti missä vika, kunnes tajusi, että 15 senttiä lyhennetyn seipään kanssa olikin ottanut askelmerkin väärin. Korjaus seuraavaan hyppyyn ja näin karsinnasta oli selvitty.
Varsinainen loppukilpailu oli sitten mestari Nikulan (480) jälkeen jännittävä. Siihen Kaukon turvonneen jalan teippasi onnistuneesti pituushyppääjä Jorma Valkama ja näin Kake oli valmis taistelemaan mitalisijoista. Hopea oli tavoitteena, mutta pronssikin oli loistava saavutus noista lähtökohdista. Sen hän sai samalla tuloksella 460 hopeamitalisti tsekki Rudolf Tomasekin kanssa. Suomen kaikkien aikojen parhaan seiväsmenestyksen täydensi viimeinen teräseipään SE-mies Risto Ankio neljännellä sijallaan tuloksella 455.
Kauko Nyström oli edustanut vuoden 1962 Jokioisten Jännettä ja siirtyi Nikulan seurakaveriksi kotoiseen Someron Esaan vuonna 1963, jolloin hän voitti Suomen mestaruudet sekä sisällä että ulkona. Samana vuonna hän teki myös henkilökohtaisen ennätyksensä 483. Seuraavana vuonna Kauko oli lähellä päästä Tokion olympiakisoihin, mutta tasomme oli silloin kova ja Japanin matkalle lähtivät Nikula, Ankio ja Taisto Laitinen.
Kolmen huippuvuotensa aikana Nyström edusti Suomea maaotteluiden seiväshypyssä seitsemän kertaa, joissa sijoittui neljästi toiseksi, kahdesti kolmanneksi ja kerran neljänneksi. Hän pääsi näin myös Hakamiesten arvostettuun joukkoon. Seiväshypyn 483:n lisäksi hänen parhaita tuloksiaan muissa lajeissa olivat 100 m 11,3, pituus 682, keihäs 64.63 ja 10-ottelu 6399 pistettä.
Pentti Nikula muistelee kirjassaan, jota Kauko ei siis ehtinyt enää nähdä, seura- ja maajoukkuekaveriaan Kaukoa ja erityisesti sitä, miten kovaluontoinen hyppääjä hän oli. Monta tositarinaa seipäiden katkeamisista ja muista kommelluksista noilta matkoilta on. Kerran he olivat yhdessä kilpailumatkalla Jugoslaviassa, jossa eräässä kilpailussa Pentti huomasi Kaukon potkineen oudosti riman päällä epäonnistuneessa aloitushypyssään. Syynä oli se, että hän oli piikkarillaan repinyt pitkän vuotavan haavan jalkapöytäänsä. Lääkäri passitti Kaukon sairaalaan, jossa siihen ommeltiin 10 tikkiä. Kisa oli vielä käynnissä ja rima 480:ssä, kun Kauko tuli sairaalasta takaisin jalka paketissa. Kake ilmoitti, että jatkaa kilpailua, koska hänellä on kaksi yritystä vielä jäljellä. Valtsu ja Pentti saivat hänet lopulta luopumaan tuosta yltiöpäisestä aikeesta.
Urheilun järjestöpuolella Kauko Nyström kuului SUL:n liittovaltuustoon vuosina 1970-74 ja toimi Someron Esan johtokunnassa yhtäjaksoisesti yli 30 ja yleisurheilujaostossa yli 40 vuoden ajan. Myös SVUL:n Varsinais-Suomen piirin luottamustehtävät tulivat hänelle tutuksi.
Elämäntyönsä Kauko Nyström teki kelloseppänä perustamalla ensin veljensä Keijon kanssa yhteisen kello- ja kulta-alan liikkeen Somerolle vuonna 1959 ja sitten yksinään oman liikkeensä Forssaan 1972. Hänet on palkittu 50 vuotta jatkuneesta yrittäjyydestä harvinaisella Suomen Yrittäjien Timanttiristillä. Yritys on sittemmin laajentunut perheyritykseksi. Kauko junior jatkoi isänsä perinteitä seiväshyppääjänä hypäten parhaimmillaan 530 sekä ollen sotilaiden MM-hopeamies, nuorten SM-mitalisti sekä maaotteluhyppääjä ja johtaa nyt yritystä. Kauko senior kävi edelleen yli 75-vuotiaana liikkeessä työssä lähes päivittäin. Juuri tältä matkalta hän oli myös tuona tammikuun 22. päivänä palaamassa Someron kotiinsa, kun kohtalokas onnettomuus sattui.
Kauko Nyström sr. oli vahva persoona, joka omalla tarmokkaalla työllään sekä lämpimällä ja kannustavan isällisellä otteellaan toimi eri tehtävissä. Muistan omakohtaisesti, kun sain poikasena tulla hänen vetämäänsä urheilutoimintaan mukaan. Urheilijaa minusta ei tullut, mutta suurena luottamuksen osoituksena sain kokea sen, että Kauko valitutti minut 22-vuotiaana jatkajakseen Someron Esan yleisurheilujaoston puheenjohtajana. Koko ajan hän oli kuitenkin vahvana tukena ja apuna kaikissa asioissa, oli hyvä tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Yhdessä saimme olla perustamassa myös Seiväskarnevaaleja Somerolle 30 vuotta sitten. Kauko oli Seiväskarnevaalien ratkaiseva primus motor. Hän teki valtaisan työn omilla vankoilla yhteyksillään ja toimi koko Seiväskarnevaalien historian ajan järjestelytoimikunnassa, josta puheenjohtajana 10 vuotta. Monet urheilijat ja muut toimijat Kauko näinä vuosina innosti mukaan.
Kauko vaali koko uransa jälkeisen ajan, ja erityisesti nyt Seiväskarnevaalien ajan, yhteyksiä myös aikansa hyppääjätovereihin sekä myöhempiinkin lajin mestareihin, valmentajiin ja liiton johtohenkilöihin. Hän toimi vieraanvaraisena isäntänä monille, jotka kokoontuivat karnevaalikisojen aikaan Somerolla. Kauko Nyströmin sydäntä lähellä oli koko suomalainen seiväshyppy ja sen kehittäminen. Hänen perintönsä jää vahvana elämään sekä velvoittaa meitä kaikkia jatkamaan sitä työtä, jota hän vuosikymmenestä toiseen on tehnyt.
Kaukon persoonaa ystävänä kuvaa se, että kun työasiakkuuden merkeissä tapasimme toisiamme 80-luvulla useita vuosia lähes päivittäin, niin jos suinkin aikaa oli, hän pyysi kanssaan kahvilan puolelle jutustelemaan ja halusi aina olla maksumies. Koskaan hän ei hyväksynyt sitä, että minä olisin vuorostani tarjonnut kahvit.
Kauko Nyström oli myös aktiivinen lions-clubilainen 50 vuoden ajan. Monta muutakin työhön ja harrastuksiin liittyvää tehtävää hänellä oli. Perhe oli kuitenkin aina keskeisimmällä sijalla hänen elämässään. Suremaan ja kaipaamaan rakasta puolisoa, isää, isoisää ja isoisoisää jäivät lähinnä vaimo Eira sekä lapset Jaana, Kauko ja Minna perheineen. Samoin sisarukset, jotka menettivät pidetyn veljen. Valtaisa on myös meidän ystävien joukko, jotka koemme nyt suuren menetyksen. Mutta meille kaikille jäi Kaukosta kaunis ja valoisa muisto.
Muistan, että Kaukon 50-vuotispäivillä lähes 26 vuotta sitten ystävä ja aikansa maajoukkuekaveri kuulantyöntäjä Raimo Leino esitti päivänsankarille rakkaita Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemiä lauluja. Juuri nyt tulevat mieleeni seuraavat Kaukoa kuvaavat sanat laulusta Kulkuri ja joutsen: ”Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Ja kun lentää siivin valkoisin kuin joutsen.”
Aulis Tiensuu,
ystävä ja seurakaveri