Kiiruun talolla päästään sellomusiikin pariin keskiviikkona 6.3. Sellot Soi! -konsertin teema on 1700-luvun lopun musiikissa.
Ohjelmassa kuullaan Leopold ja Wolfgang Amadeus Mozartin, Joseph Haydnin, Luigi Boccherinin sekä Nicola Porporan säveliä.
Kuulijat viedään kouriintuntuvasti 1700-luvun viimeisille vuosille. Juonnot toteutuvat 1790-luvun muusikoiden silmin, siis ilman historian meille antamaa myöhempää tietoa ja perspektiiviä. Tunnelmaa tukee myös se, että soittajat esiintyvät aikakauden mukaisissa asuissa.
Selloduo Anna-Maaria & Olli Varonen on toiminut kesästä 2000 alkaen. Satojen kotimaisten konserttien lisäksi duo on esiintynyt Tsekissä, Espanjassa, Unkarissa, Ruotsissa ja viimeksi tammikuussa Senegalissa. CD-levyjä duo on julkaissut neljä. Unkarin kulttuurikanava Kaniza-tv on tehnyt Varosista kaksikin tv-ohjelmaa. Duo on esiintynyt myös Ruotsin yleisradiossa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana duotyöskentely on noussut Varosten päätyöksi.