Somero-lehti 11.4.1989
Ravintolatoiminta jatkuu, mutta yrittäjät vaihtuvat Vanhatien varressa olevassa ravintolakiinteistössä. Alko Oy:n hallintoneuvoston ravintolajaosto myönsi anniskeluoikeudet somerolaiselle Hovitiimi Oy:lle.
Yhtiön takana on neljä Turussa työskentelevää ravintola-alan ammattilaista: Liisa Koskinen, Tapio Paakkunainen sekä Eeva ja Jani Vasiljev.
Aki Grönholm ei saanut anniskeluoikeuksia meijerin viereen suunnittelemaansa uuteen ravintolaan.
Alko perustelee päätöstään sillä, että Vanhatien varressa on valmiina toimivat tilat.
– Someron keskustaajamassa toimii kaksi A-oikeuksin varustettua ravintolaa. Kolmannelle ei ole enää tilaa, paikallisjohtaja Olavi Kauha Someron Alkosta sanoo. Hänen mukaansa voitaisiin ajatella enää korkeintaan B-oikeuksia tasokkaalle ruokaravintolalle.
Hovitiimi vuokraa ravintolatilat Haka-Invest Oy:lta, jonka omistuksessa kiinteistö on ollut vajaan puoli vuotta.
Aki Grönholmin vuokrasopimus tiloissa päättyi kesäkuun lopussa.
– Liiketoiminta siirtyy meidän nimiimme heinäkuun alusta. Emme tiedä vielä tarkkaa aikaa, milloin saamme ravintolan uudestaan auki, uudet yrittäjät sanovat.
– Tarkoituksenamme on jatkaa ja kehittä ravintolatoimintaa jo perinteiseksi tulleessa paikassa.
– Suunnitelmia on paljon, mutta mitään ei saa toteutetuksi yhdessä päivässä. Kova tahto on tehdä töitä ja kehittää ravintolaa.
Ravintolan yleisilme siistitään ja toiminta-ajatus nykyaikaistetaan. Wc-tilat uusitaan mahdollisimman pian.
– Lounasruokailua aiomme kehittää. Iltaisin jatkamme ruoka-, seurustelu- ja tanssiravintolana. Teema- ja ohjelmailtoja järjestetään. Ravintolaa vuokrataan yksityistilaisuuksiin. Baarista tulee pub-tyyppinen seurustelutila. Kabinetti ja saunaosasto tulevat myös asiakkaiden käyttöön.
Uudet yrittäjät aikovat muuttaa Somerolle, jahka oman ravintolan pyörittäminen alkaa.
”Elinkeino vietiin käsistä”
Hotelli-ravintola Somerhovin omistaja Aki Grönholm tuntee selvää pettymystä Alkon hallintoneuvoston ratkaisun johdosta.
– Eniten ihmetystä aiheuttaa se, että anniskeluoikeuksia on jo aiemmin haettu somerolaisin voimin, mm. Salon Seudun Osuuskauppa ja Roppilan Krouvi ovat olleet hakijoina. Sitten tulee ryhmä turkulaisia, joille lupa myönnetään ja joilla uskotaan olevan muita paremmat mahdollisuudet hoitaa Someron ravintolatoimintaa.
– Somerhovi on toiminut Somerolla yli kolmekymmentä vuotta ja nyt meille tämän elinkeinon harjoittajana ei anneta mahdollisuutta jatkaa. Olen ikäni harjoittanut ravintolatoimintaa ja sillä alalla pyrin edelleen jatkamaan. Ostamastani meijerin tontista tulen ilmeisesti luopumaan, koska en näissä olosuhteissa näe mahdollisuuksia ravintolatoiminnan jatkamiseen Somerolla, tilittää tuntojaan Aki Grönholm.