Geologian tutkimuskeskus GTK kairauttaa Someron Ojankylässä kuusi reikää. Työt alkavat tänään ja kestävät noin viikon. Suunniteltujen reikien yhteispituus on 500 metriä.
Kairaukset ovat osa GTK:n valtakunnallista nelivuotista Akkumineraaliprojektia, jonka tavoitteena on tutkia akkuteollisuudelle kriittisten alkuaineiden, kuten koboltin ja litiumin potentiaalisia esiintymisalueita.
Someron ja Tammelan raja-alue on ollut tunnettu mineraaleistaan jo 1700-luvulta. Esimerkiksi Åvikin lasitehdas käytti alueen pegmatiittien kvartsia raaka-aineenaan.
Aikaisempien kartoitusten perusteella on tiedossa, että alueella on petaliitti nimistä litiumia sisältävää mineraalia.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
Taitaa olla tämän Somerniemen kylän virallinen nimi Härjänoja.
Yle.fi Uutisoi 10.5.2019 ”Somerolta ei löytynyt huomattavaa määrää akkumineraaleja – ”ei se ollut pettymys” ja ”Maaperän koekairaukset osoittivat, että tutkimuksia ei kannata jatkaa”.
Kommenttien lisääminen on estetty.