Somero-lehti 19.5.1989

Korkeampi palkkakaan ei houkuttele nuoria lääkäreitä hoitamaan terveyskeskuslääkärin sijaisuuksia.

Someron terveyskeskuskuksessa kahden vakinaisen lääkärin vajaus on jatkunut muuttumattomana pääsiäisestä lähtien jo kolmatta vuotta.

Johtava terveyskeskuslääkäri Teuvo Jokinen ei ole turhaan huolissaan lääkärivajauksesta:

– Työpaineiden kasvaessa loputkin vakinaiset lääkärit ryhtyvät katselemaan työpaikkoja, joissa työmäärä on kohtuullinen.

Toivottavasti Someron terveyskeskuksessa ei kuitenkaan jouduta tähän tilanteeseen. Teuvo Jokinen on viime viikkoina istunut monia iltoja puhelimen ääressä, soitellut kandiseurojen jäsenluetteloiden perusteella juuri valmistuneille lääkäreille ja kertonut heille Someron kunnan sijaisille lupaamista palkkaeduista.

Soittokierroksen tulos on ollut laiha, ei kuitenkaan täysin tulokseton. Yksi sijainen on saatu, melkein toinenkin, joka kuitenkin perui viime hetkillä.

– Sitten olen saanut hankituksi muutamia 1-2 viikon sijaisuuksien sekä viikonloppupäivystysten hoitajia, jotka toki helpottavat merkittävästi vakinaisten lääkärien työtaakkaa, mutta eivät ratkaise lääkärivajausta.

– Juuri valmistuneet lääkärit tekevät mieluummin keikkatyötä kuin asettuvat hoitamaan sijaisuuksia. Silloin kun itse valmistuin, piti mennä hoitamaan sijaisuuksia varmistaakseen itselleen vakinaisen viran. Nyt on tilanne toinen. Virka lääkärille löytyy ilman suurempia ponnisteluja.

Hoitajien puolella on tilanne yhtä vaikea kuin lääkärienkin. Pätevää hoitohenkilökuntaa on vaikea saada sijaisuuksia hoitamaan. On täysi työ saada kesän aikana jokaiseen vuoroon yksi pätevä vastuullinen hoitaja.

Teuvo Jokinen on kuitenkin optimisti. Hän näkee työssään lähes ainoana ikävänä puolena juuri henkilökuntavajauksen.

– Someron väestöpohjassa ei ole moittimista, hyvät tukisairaalat ovat lähellä, kolme yliopistoa sadan kilometrin säteellä ja Someron sijainti maantieteellisesti muutenkin hyvä. Kahden lääkärin vajaus pitkään jatkuvana on kiusallinen vakinaisen henkilöstön kannalta katsottuna.

Kotipaikan läheisyys houkutteli

Viiden kuukauden sijaisuutta Someron terveyskeskuksessa on huhtikuusta lähtien ollut hoitamassa maaliskuussa valmistunut Ulla Soini, Marttilan tyttöjä.

– Kotipaikan läheisyys tässä houkuttelikin, mutta kyllä terveyskeskustyö minusta muutenkin tuntuu kiinnostavalta. Syksyllä minun on kuitenkin löydettävä orientoitumista varten paikka erikoislääkärijohtoisesta sairaalasta.

– Vasta tämän 3-4 kuukautta kestävän sairaalatyöskentelyn jälkeen katson, jäänkö sairaalaan vai hakeudunko terveyskeskukseen, sanoi Ulla Soini.