Tapahtumapäivänä voi vierailla persoonallisissa puutarhoissa ja nauttia kesäisistä maisemista. Neljän kohteen omistajat ovat valmiit esittelemään puutarhaansa ja vaihtamaan ajatuksia kävijöiden kanssa.
Puisto metsän keskellä (Mäntyläntie 53): Minna ja Rainer Fonsellin talo sijaitsee Kivisojalla, Keltanummentiestä erkaneva Mäntyläntie päättyy heidän pihaansa. Rakennuksia ympäröi parin hehtaarin tontti, joka on lähes kokonaan hoidettu. Puista, pensaista, nurmikosta, kukkaistutuksista ja kiviasetelmista on syntynyt oma maailmansa metsän keskelle.
Kartanotunnelmaa (Ihamäentie 695): Vanhalan kartanon puutarhalla on pitkä historia. Sirkku Kurkikankaan isoäiti perusti sen 1920-luvulla. Aikakauden tyyliin puutarhassa risteili hiekkakäytäviä, jotka on myöhemmin korvattu nurmikolla. Tapani-myrsky kaatoi paljon vanhoja puita, mutta puutarhasta löytyy esimerkiksi 1920-luvulla ja 1955 istutettuja lehmuksia. Vanhimmat perennat ovat olleet alusta asti.
Maatilan työt vaihtuivat kukkiin (Vähä-Hirveläntie 151): Helena Ramstedt asuu Vähä-Hirvelässä, puolitoista kilometriä Someron rajasta vanhan Kiikalan puolella. Hän otti eläkepäivinään kiinnekohdakseen puutarhan, kun ei ollut enää karjaa hoidettavana eikä peltotöitä. Asuinrakennuksen ympäristö pursuaa kukkivia perennoja ja kesäkukkia. Pihapiiriä somistaa myös pieni suihkukaivo, portin pielessä on kotkaveistos ja karhu vähän kauempana. Kesällä on mukava istua pihakeinussa ja katsella työnsä tuloksia.
Omakotitalon pihassa tilaa lasten leikeille
Tilaa liikkua (Läntinen Kehätie 32): Pirkko ja Harri Vuorelan omakotitalon pihapiirissä on tilaa lasten liikkua ja leikkiä. Runkovaiheessa hankittu talo valmistui Kirkonmäelle 1985. Liikunnallinen pariskunta piti alusta pitäen tärkeänä, että pihasta tehdään toiminnallinen. Omat ja kadun varren lapset ovat leikkineet ja pelanneet pihapiirissä, ja nyt on seuraavan sukupolven vuoro. Takapihalla voi pelata monenlaisia pihapelejä ja hyppiä trampoliinilla. Kukkaset on sijoitettu etupihalle. Tontti on iso, noin 2 000 neliötä. Se rajoittuu kaupungin maakaistaleeseen, jota heillä on oikeus hoitaa nurmikkona.