Tunteidenjakaja

0

Liikenne, ja varsinkin Jonsuuntie, on aihe, joka saa aina kielenkannat liikkeelle, kun jotain halutaan muuttaa. Niinpä liikennevalokokeilukin on poikinut runsaasti mielipiteitä.
Nostalgiaviikonloppuna myös monet ulkopaikkakuntalaiset saivat kokea liikennevalot. Useat naureskelivat, että niiden avulla yritetään antaa kaupunkimaisempaa kuvaa maalaispitäjästä.
Näinhän se ei ole. Meille Joensuuntie on kaupungin ruuhkaisin pätkä, jonka pitää olla turvallinen.
Paikkakuntalaisista osa sanoo, että valot lisäävät turvallisuutta, osa vihaa niitä. On heitäkin, jotka eivät suostu näkemään koko valoja, pyyhkäisevät jalan ja polkupyörillä yli suojatien nappia painamatta.
Somero-lehden tekemässä katugallupissa ihmiset olivat positiivisella mielellä valojen suhteen, verkkosivujen kyselyssä vahvasti vastaan.
Kokeilu päättyy lähipäivinä. Jossain vaiheessa saamme tietää, ovatko liikennevalot tulossa pysyvästi vai jäivätkö hetken eksoottiseksi kokemukseksi.
Niin tai näin, keskustelunaihetta siitä riittää vielä pitkään.