
Somero-lehti 16.6.2009
Teksti Saija Käkönen
Koivuniemet ilmaisivat Hiidenlinnan myyntihalunsa viime vuonna. Kiinnostuneita ilmeni ulkomaita myöten, mutta sopivaa ostajaa ei loppujen lopuksi löytynyt. Lähikunnista Tammela oli ostosta kiinnostunein.
Myynti on edelleen mielessä ja jokainen tarjouksentekijä otetaan avoimin mielin vastaan. Ostajalta vaaditaan tietynlaisia ominaisuuksia, sillä Koivuniemien upea kahdeksankulmainen talo on noin 50 metrin päässä linnasta.
– Kyllä minä haluaisin, että täällä jatkettaisiin turismilla. Tekeehän se ison aukon, jos tämmöinen jysähtää kiinni, Reino tokaisee.
Koivuniemet kyllästyivät vaivaan, johon linna turistikohteen ominaisuudessa heidät sitoo. Vieraiden odottaminen ja ainainen päivystäminen vei voimat. Tällä hetkellä he ottavat vastaan bussiryhmiä, joita onkin riittänyt keskimäärin yhdestä kahteen jokaiselle päivälle. Lisäksi linna on viikonloppuisin auki kaikelle kansalle. Heinäkuussa linna on auki kaikkina muina viikonpäivinä, paitsi maanantaina.
– Ei me täällä jakseta varrota, palvellaan kyllä jos ihmisiä tulee. Bussiryhmiä käy eniten keväisin ja syksyisin, kesällä on sillä saralla hiljaisempaa.
Hiidenlinna ei vaihda omistajaa ainakaan tämän kesän aikana, sillä Koivuniemet hoitavat kesäsesongin ja syksyn bussiryhmät.
– En minä uutta omistajaakaan jättäisi tyhjän päälle, vaan olisin alkuun auttamassa ja vetämässä ryhmiä, Reino kannustaa.
Monipuoliset näyttelyt
Vielä juhannuspyhien ajan Hiidenlinnassa voi nähdä Heli Venesjärven maalaustaidetta ja grafiikkaa, Ritva Ilanderin tekstiilitaidetta ja Liisa Suomisen maalaustaidetta. Juhannuksen jälkeen näyttelytiloissa on esillä itseään muinaismuijaksi kuvailevan Anne Tenhusen posliiniesineitä, keramiikkaa ja koruja. Lisäksi upeat kiviseinät saavat kantaakseen Pekka Haalin sekä Laila Heleniuksen kuvataidetta.