Vuonna 2009: Oletko tehnyt juhannustaikoja?

0
Rose Turunen

Somero-lehti 18.6.2009

Teksti Saija Käkönen

Rose Turusen juhannussuunnitelmat eivät ole vielä selvillä. Erästä juhannustaikaa hän ei kuitenkaan aio tehdä.
– En uskalla tehdä taikaa, jossa pitäisi kerätä seitsemän kukkaa ja kurkistaa kaivoon, koska pelkään kaivoja.

– En ole ehtinyt tehdä juhannustaikoja, koska olen ollut lähes joka juhannus soittokeikalla, kertoo 50 vuotta harmonikkaa veivannut Harri Pihlström.


– Menemme juhannuksena Nauvoon ystäväpariskunnan 25-vuotishääpäivää juhlimaan. Taikoja ei ole tarvinnut tehdä, koska puoliso on ollut tiedossa jo aika kauan, nauraa Sinikka Palander.


Kyseinen puoliso, Jouko Palander, kertoo heidän ikimuistoisimmasta juhannuksestaan:
– Lähdimme juhannusaattona kolmen viikon Euroopankiertueelle. Helsingissä oli kaunis hellesää, mutta noin vartin matkanteon jälkeen iski sellainen sumu, ettei mitään nähnyt. Olipa merimatka!