Somero-lehti 30.6.2009
Teksti Saija Käkönen
Somero sydämessä -yhteenliittymän yritykset järjestävät ainakin heinäkuun ajan bussikyydityksen Somerolta kesätorille ja takaisin. Samalla somerniemeläisillä ja mökkiasujkkailla on mahdollisuus piipahtaa Someron erikoisliikkeissä. Kuljetuksen järjestäminen on ollut vireillä jo aikaisemmin, mutta vasta nyt se otti tuulta purjeisiinsa.
– Kyyti suoritetaan tilausajona ja perimme siitä pienen maksun. Kyytiin voi hypätä mukaan ja pois linja-autopysäkeiltä matkan varrelta, kertoo tempauksen puuhamies Janne Nyström.
Bussi kiertää reitin Somerolta kesätorille ja takaisin kaikkiaan kuusi kertaa toripäivän aikana. Ensimmäinen lenkki heitetään palvelutalon ja toinen Lamminniemikodin kautta. Kaikilla kierroksillaan bussi käy kääntymässä liikenneympyrässä ja ajaa linja-autoaseman kautta. Kyytiin ja pois pääsee siis myös Joensuuntien päistä.
– Haluamme tarjota esimerkiksi autottomille ja alaikäisille helpon keinon matkata kesätorille. Bussilla matkustaessa ei ole myöskään pelkoa, että oma auto kolhiintuisi kesätorin ahtaalla parkkipaikalla, vinkkaa Sanna Nyström.
Somero sydämessä -liikkeiden ei ole tarkoitus tehdä kuljetuksella voittoa, ainoastaan kattaa kulut. Samalla he voivat tehdä yrityksiään ja tuotteitaan entistäkin tutummiksi. Kyyditys järjestetään alustavasti heinäkuun toripäiville, mutta jos kysyntää riittää, jatketaan tempausta elokuussa ja tietysti ensi kesänäkin. Bussin aikataulu on nähtävissä muun muassa Somero sydämessä -liikkeissä ja linja-autoasemalla.
Somero Sydämessä -liikkeet: Rautia, Roppilan Krouvi, Hallojan Kukka, Sally’s Clothes, Tazzi, Tili-Isännät, Taksiasema, Someron Sähkö ja Kone, Somerkirja, Someron Apteekki, MH-Clean, Vilart, Muotiputiikki Helmi, Jussin Baari, Ompelimo Riitta, Leather Heaven, Linja-Kahvila, Cafe Rose, Someron Kukka, Leninki ja Asuste, Autokioski, Muovitarvike Kuisma, Someron Optiikka, Hämeenportti, Somero-lehti, Someron Kello- ja kihla-aitta, Didim, Sporttikone, Tapiola, Someron Luontaistuote, Red Head ja Kukkakeskus Kauppi.