Vuonna 2009: Tupanäyttämössä tanssitaan kesähäitä

0
Nuoren parin häät ovat monta kertaa vaakalaudalla sukulaisten sekoilujen vuoksi.

Somero-lehti 26.6.2009

Teksti Saija Käkönen22
Maalaishäiden alkutahdeissa yleisö saa silmäyksen kaikkiin lavalla näytelmän aikana piipahtaviin hahmoihin. Pelkistetty lavastus antaa osviittaa tulevista hääjärjestelyistä. Hääkatoksen nauhat lepattavat ja ränni on rempallaan.
Naimisiin pyrkivä nuoripari, Jymy Jussi Hakala (Tommi Asikainen) ja Aino Katariina Vähä-Luoma (Susanna Mikkola) jäävät järjestelyiden huiskeessa taustalle. Monta asiaa on saatava kuntoon, ennekuin pappi voi lausua aamenensa. Morsiamen isän korkea otsa on piilotettava tupeen alle ja sulhasen isän matka-tv viritettävä pesäpallotaajuudelle. Oman hämmennyksensä järjestelyihin tuo morsiamen pahantuulinen täti Jaana (Suvi Käkönen) tanssiryhmineen ja Leijona-paitainen mummo (Raili Virtanen), jolla ikä alkaa jo painaa päälle.
Lavan karismaattisin hahmo on epäilemättä morsiamen äitiä näyttelevä Tellervo Nieminen. Hämäläinen emäntä ottaa oman tilansa näyttämöllä ja tuntuu todella sisäistäneen roolinsa. Niemisen roolityötä on silkka ilo katsella ja kuunnella.
Erittäin tärkeässä sivuroolissa kampaajana viipottava Anniina Lagerroos vakuuttaa katsojan. Kampaajan rooli on näennäisestä pienuudestaan huolimatta tarinan kantava voima. Lagerroos taitaa lavasäteilyn myös silloin, kun hahmo viettää aikaansa kulisseissa.
Maalaishäät ovat monta kertaa kaatua omaan mahdottomuuteensa, eikä morsiankaan ole varma, tuleeko oikea sana oikeaan aikaan, jos papin eteen päästään. Häävieraat, eli morsiusparin sukulaiset ovat hellyttävän stereotyyppisiä – naiset hössöttävät ruuasta ja miehet keskittyvät juhlien kannalta epäolennaiseen. Lopussa kuuluu kuitenkin riemunkiljahduksia suusta jos toisesta.
Ohjaaja hallitsee kaaoksen
Ohjaaja Merja Koivaara on ensi-illan jälkeen helpottunut ja hyvillä mielin. Ohjaamisen lisäksi Koivaara myös näyttelee isohkon roolin sulhasen äitinä.
– Omasta mielestäni parhaat ohjaukseni ovat olleet ne, joissa olen itse näytellyt. Tämä oli vaikea ohjaus, koska väkeä on lavalla yhtä aikaa hirveästi, ja pitäisi nähdä joka puolelle. Paras puoli siinä, että on itse lavalla on se, että tarpeen tullen pystyy nopeasti ottamaan ohjat käsiinsä. Näytelmässä käytetään paljon teknisiä juttuja, ja jos niistä joku pettää, tilanne pitää pystyä hoitamaan.
Komediallisia maalaishäitä tanssitaan Havuharjulla elokuun puoliväliin saakka.