Somero-lehti 18.7.1989

Porsasjuhla on vuosi vuodelta taattu yleisömenestys. Tälläkin kertaa yleisöä riitti marssimaan juhlakulkueen perässä torilta urheilukentälle.

Porsasjuhla järjestettiin Somerolla jo kuudennen kerran. Porsastelijoita oli kokoontunut keskustaan heti aamusta, vaikka varsinaisen lähtölaukauksen kunnanjohtaja Arto Luhtala ampui vasta vähän ennen kymmentä.

Lähtölaukaus lähetti porsasparaatin matkaan torilta kohti urheilukenttää. Suuri joukko yleisöä liittyi paraatiin, joka hädin tuskin ehti urheilukatsomon suojiin ennen sadekuuroa.

Juhlien avaussanat lausuneen Kalle Nikulan ääni hukkui sadepisaroiden ropinaan. Sen verran sai ainakin korvia höristelemällä selville, ettei tippa tapa. Kyseessä olivat tietystikin nuo taivaalta tulleet tipat. Porsasjuhlassa ei sikailtu.

Katsomon suojista porsasyleisö katseli koirakerhon koulutusnäytöstä. Osa koirista esiintyi estradilla pää ylväästi pystyssä, osa halusi lähinnä leikkiä isäntänsä kanssa, ja osaamiset jäivät vähän kyseenalaisiksi. Hauskaa oli yleisöllä katsellessa.

Matti Vaurola piti huutokaupan perinteiseen tapaan. Meklarin puheita kuunneltiin innolla. Sadekin oli onneksi sen verran hiljentynyt, että yleisö uskalsi tulla uloskin katsomosta.

Perheen pienimpiä kiinnosti onginta. Jokainen nykäisy tuotti tulosta. Keskenään oli kiva vertailla: – Mitä sä sait? Mä sain tällaisen.

Possuarpoja ja kinkkumaistiaisia oli tietysti tarjolla, porsasjuhlissa kun oltiin. Lisäksi kentällä kuultiin elävää musiikkia Pertti Riikosen orkesterin esittämänä ja radalla käytiin pieniä hauskoja kilpailuja.

Välillä sai kierrellä torilla, tai Joensuuntiellä, jonka kauppaliikkeet olivat asettaneet pieniä kojuja kadun varteen. Katutorilla tapasi tuttuja ja sieltä saattoi tehdä kivoja pikku löytöjä.

Iltajuhla aloitettiin Esakalliolla seitsemältä. Ohjelmisto oli osittain samaa kuin päiväjuhlassakin. Esiintymässä oli lisäksi imitaattori-laulaja Reijo Salminen.

Ja kaiken huippuna oli porsasarvonta. Voittoina oli kaksi elävää possua ja viisi kappaletta kinkkuja. Porsaspäivän päätteeksi oli halukkaille järjestetty mahdollisuus tanssiin Esakalliolla.

Lue myös:  Somerniemelle kaavaillaan sittenkin päiväkotia