Somero-lehti 30.7.1999
Teksti: Matti Hiltunen
Varsinais-Suomen rastipäivät tuovat Somerolle lähes 900 innokasta suunnistuksen harrastajaa. Kaksipäiväinen kisa on suurin Somerolla koskaan järjestetty suunnistuskilpailu.
Suurin Somerolla pidettävä suunnistuskilpailu ei ole aiheuttanut kisan järjestäjille , Someron Esan suunnistajille, ylimääräistä päänvaivaa. Esityö kisoja varten alkoi jo viime syksynä ja työtahti on H-hetken lähestyessä vain tiivistynyt.
– Kisat eivät ole tarvinneet mitään erityisjärjestelyitä. Samalla tavalla toimitaan kuin muissakin kansallisissa kisoissa. Mittakaava on vain suurempi, kertoo kisojen tiedotuksesta vastaava Risto Koistinen.
Kovin suuria odotuksia järjestäjillä ei ole. Asiantuntijoiden kehuma maasto antaa hyvät puitteet kisojen järjestämiseen. Pientä jännitettävää järjestäjillä kuitenkin on. Rastipäivillä tulikokeeseen joutuu nimittäin uusi sähköinen leimausjärjestelmä.- Sähköistä leimausjärjestelmää käytetään nyt ensimmäistä kertaa kansallisissa kisoissa. Paljon sitä on testattu, mutta viikonloppuna nähdään kuinka se toimii tositilanteessa. Koistinen pohtii.