Näin kirjoitti Helen C. Crew Kirsi Kunnaksen mukailemana suomennoksena. Voiko olla kauniimpaa näkyä kuin heinäkuinen auringonnousu mäntymetsässä? Näkymän taustamusiikiksi sopivat Uriah Heepin July Morning ja Sunrise .
Papago-natiivit lauloivat: ”Aamu: / tulkaa tänne kaikki! Nouskaa! / Tähän juuri,/ tähän tulee aamun valo! / Minä kuulen / sen pehmeän naurun.” Erään tutkimuksen mukaan Edvard Griegin Aamutunnelma lievittää masennusta. Joidenkin taiteilijoiden luomisvoima on parhaimmillaan aamulla. Heihin kuului Reino Helismaa (1913–1965), joka kertoi eräässä radio-ohjelmassa olevansa aamuisin ”ihan terävimmillään”. Se johtui hänen kertomansa mukaan hänen aiemmasta konelatojan ammatistaan.
Repe Helismaata oppi-isänään pitänyt Juice Leskinen (1950–2006) seurasi tätä myös päivärytmissään. Päiväkirjassaan Kuka murhasi rock´n´ roll -tähden (1978) Juice kirjoittaa: ”Herään harvinaisen myöhään, kymmentä vaille seitsemän. Yleensä herään kesäaikaan ennen kuutta. Aamut ovat hienoja.”
Reijo Korpeisen toimittamassa haastattelukirjassa Ekkös sää Juice oo (1987) Juice kertoo: ”Herään joskus viiden viiva puoli seitsemän aikaan ja puoleenpäivään tai viimeistään kahteen iltapäivällä mennessä on sen päivän duunit tehty.”
Risaisessa elämässä Juice laulaa: ”Silti toivein vielä aamuun katselen.” Aamun maassa Juice kutsuu taustakuorolaisten äänin: ”Hei, sua kai kiinnostaa / nähdä minun kanssani aamun maa. / Kyllä tulla saa, tulla saa, tulla saa, tulla saa…”.
Minä olen aamu- ja valoihminen. Kesäaamuisin loikkaan sängystä neljältä ja alan tanssia polkkaa. Aamu aukeaa edessä puhtaana ja täynnä mahdollisuuksia; vielä en ole ehtinyt pilata mitään. Sananlasku valistaa kylläkin, että ilta on aamua viisaampi, mutta enpä tiedä. Aamulla ei ainakaan ole ehtinyt kokea sen päivän pettymyksiä.
Jos sisäinen kelloni fuskaa, Muumipeikon mallinen herätyskelloni alkaa kailottaa: ”Herätys! On kiva päivä tänään! Herää jo!” Sitten alkaa soida reipas muumihumppa. Tiedän kylläkin ihmisiä, jotka olisivat valmiit heittämään herätyskelloni seinään. On sanottu, että aamuäreys johtuisi alhaisesta verensokerista.
Ritva Koski kirjoitti: ”Ja mistä ne tulivat, / painavat vuodet? / Minne katosi aamujen keveys?” Minun elämästäni aamujen keveys ei ole kadonnut minnekään. Psykologit muistuttavat, että lapsena päivät tuntuvat kestävän pitempään kuin aikuisena. Se johtuu heidän mukaansa siitä, että lapsi elää preesensissä, vailla pitkän tähtäimen suunnitelmia.
Minä tavoitan aamuisin hitusen tuosta lapsen paratiisimaisesta onnesta. Maailma saa jatkaa nukkumistaan rauhassa, mutta varhaiset aamutunnit ovat minun omaa aikaani. Noina tunteina ei rivitalossa sovi vielä kuunnella musiikkia, mutta sanomalehdet voi lukea rauhassa ja tietokoneen voi aukaista. Tämä energia ja euforia liittyy nimenomaan alkukesään. Juhannuksena alan nimittäin jo surra syksyn tuloa.
Toisaalta syysaamuillakin on puolensa. Asun alakoulun vieressä, ja aamuisin on hauska seurata, miten lapset kiirehtivät kavereidensa luo tai luokkiinsa. Vielä suloisempi näky on eskarilainen, jonka äiti tai isä taluttaa määränpäähän.
Eija Komu
filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija ja kriitikko