Kuuluin pitkään siihen joukkoon, joka luki sähköpostit ja muut viestit ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Yrittäjänä työpäivät toki venyivät muutenkin usein kellon ympäri, joten tavoitettavuutta oli helppo luvata lähes rajoituksetta. Sanastooni vakiintui esimerkiksi lausahdus ”voidaan soitella tästä myös toimistoajan jälkeen tai viikonloppuna, olen silloin muutenkin töissä”.
Ja ihmisethän soittelivat. On varmasti sanomattakin selvää, että kyseessä ei ollut erityisen kestävä tai toimiva ratkaisu.
Ensimmäinen askel oli ymmärtää, että tavoitettavissa oleminen, ja etenkin sen rajoittaminen, on pitkälti itsestä kiinni. Kukaan muu tuskin tulee kertomaan, milloin on hyväksyttävää olla vastaamatta viestiin tai puheluun. Sen sijaan useimmat meistä tuntuvat toivovan, että omiin keskustelunavauksiin saa vastauksia mahdollisimman nopeasti – vaikka se ei aina olisikaan välttämätöntä.
Jatkuvasta tavoitettavuudesta syntyvää kuormitusta voi lieventää myös rajoittamalla omaa altistumistaan. Omalla kohdallani toimivin tapa tuntuu olevan se, etten lue saamiani viestejä ennen kuin ehdin niihin reagoimaan – muuten vaarana on kaikkien vastaustani odottavien asioiden siirtyminen alitajuntaan pyörimään, eikä se tee koskaan hyvää keskittymiselle. Kännykkäni jopa hiljentää kaikki ilmoitukset uusista viesteistä ja puheluista reilusti yli puolet vuorokaudesta, enkä suoraan sanottuna muista, koska olisin viimeksi pitänyt laitetta muussa kuin äänettömässä tilassa.
Useampi itseäni paljon viisaampi henkilö on opettanut, että tavoitettavuuden puhtain muoto on aito läsnäolo. Se on jotain, mitä ei voi jakaa kerrallaan kovinkaan suurelle joukolle. Jos laajennat tätä joukkoa liikaa, et lopulta ole lainkaan läsnä tai kunnolla kenenkään tavoitettavissa. Siispä: ketkä ovat ne muutamat ihmiset, joille haluat kaikista eniten olla läsnä?
Kalle Elo
yrittäjä