
Somerolla on parin viikon sisällä Kansalaisvaikuttamisen päivä ja senioriparlamentti.
– Kun ottaa asioista selvää ja tuo hyvin perustellun mielipiteensä julki, niin voi vaikuttaa asioihin, toteaa Someron vanhusneuvoston puheenjohtaja Pertti Tamminen .
– Kunnallisessa päätöksenteossa eteneminen voi vaikuttaa hitaalta. Vaikuttamalla voi viedä itselle ja muille tärkeitä asioita eteenpäin. Niin on käynyt esimerkiksi Joensuuntien parantamisessa, joka lähti alkuun esteettömyyskävelystä, jatkaa Tamminen.
Parina tulevana tiistaina Somerolla muistutetaan, että kannattaa aukaista suunsa, yhdistää voimansa ja ryhtyä toimimaan yhteisön hyväksi.
Eläkeliiton Someron yhdistys järjestää tiistai-iltapäivällä 1.10. Kansalaisvaikuttamisen ja Miina Sillanpään päivänä tilaisuuden kaupungintalolla. Valtuustosalissa kaupunginjohtaja Sami Suikkanen pitää tilannekatsauksen kaupungin tämän hetken polttavista teemoista.
Luvassa on myös kuvaelma Suomen ensimmäisen eduskunnan kansanedustajan ja ensimmäisen naisministerin Miina Sillanpään tyylistä vaikuttaa ja miten hän eteni urallaan.
– Hän pyrki yhteistyöhön, jottei revitä kuilua eri ryhmittymien välille. Neuvottelu ja asioiden perustelu olivat avainasemassa, pohtii Tamminen Sillanpään politiikan tekoa.
Tammisen mielestä suomalaiset ovat laiskoja kansalaisvaikuttamisessa.
– Meidän tulisi olla rohkeampia mielipiteidemme ilmaisemisessa. Emme voi odottaa, että päättäjät näkevät kaikki epäkohdat. Meidän kannattaa tuoda ne esille.
Vanhustenviikolla tiistaina 8.10. on senioriparlamentti seurakuntakeskuksessa. Siellä on tarkoitus pureutua ikäihmisten asioihin Somerolla. Kysymyksiin vastaavat kaupungin eri hallinnonalojen sekä seurakunnan edustajat.
– Jotta saamme paikalle oikeat vastaajat ja he ehtivät paneutua aiheisiin, pyydämme kysymyksiä etukäteen. Ne voi jättää paperilla joko kaupungintalon neuvonnan tai terveyskeskuksen palautelaatikkoon. Myös sähköpostiin vanhusneuvosto@somero.fi voi laittaa kysymyksiä, selvittää Pertti Tamminen.
Kysymykset tulee palauttaa perjantaina 4.10. ennen puolta päivää. Myös tilaisuudessa voi esittää kysymyksiä.
– Tilaisuudessa virkamiehet kertovat ensin lyhyesti omasta toimialastaan ja vastaavat sen jälkeen kysymyksiin. On tarkoitus keskustella ja pohtia, mitä pitää tehdä, jotta Somerosta tulee parempi paikka ikäihmisille.
Kansalaisvaikuttamisen päivän järjestää Eläkeliiton Someron yhdistys ja senioriparlamentin Someron vanhusneuvosto yhdessä Eläkkeensaajien ja Eläkeliiton Someron yhdistysten kanssa.