Kun parhaansa yrittää

0

Kaveri kertoi, kuinka kotona vaimo oli halunnut siirtää lasivitriiniä toiseen paikkaan ja oli pyytänyt hänen apuaan. Siippa oli alkanut tyhjentää vitriiniä, jolloin mies ylimielisesti hymähtäen oli puuttunut asiaan ja todennut, ettei sitä nyt tuollaisen vähäisen siirron takia tyhjentää kannata. Arvannette lopputuloksen. Lasinhelinää ja muutaman päivän vähäpuheinen jakso.

Ajauduin miettimään sitä, miten useissa meistä asustaa omiin taitoihin vankkumattomasti uskova, asioista parhaiten perillä oleva, lähes kaiken hallitseva ”Tee se itse -henkilö”. Enimmäkseen ”Tee se itse -mies”. Kyllä homma hoituu. Ja kaiken lisäksi saavutetaan vielä huomattavaa niin taloudellista kuin ajallistakin säästöä. Näin me toisinaan yltiöpositiivisella asenteella uskomme ylimielisinä ja itsevarmoina omista kyvyistämme. Kun tähän vielä yhdistetään taipumuksemme vaivannäön kaikinpuoliseen minimoimiseen ja hyvään onneen luottamiseen, päädytään usein ojasta allikkoon. Kuinka monta vahinkoa onkaan sattunut, kun on hommailtu jotain vaikkapa tuolilla seisten. Sen sijaan, että olisi siirretty tuolia puoli metriä, on kurkoteltu äärimmäisiin asentoihin ja tultu rytinällä alas harmillisin seurauksin.

Onpa joskus naisväki julmasti käyttänyt tarkoitushakuisesti hyväksi meidän miespoloisten uskoa omiin taitoihimme. Työpaikalla oli melko huonosti toimiva kopiokone, josta haluttiin päästä eroon ja saada uusi tilalle. Määrärahat olivat kuitenkin tiukassa. Samalla työpaikalla oli tiedossa tilanteeseen perin hyvin sopiva, innokas, itseoppinut korjausmies. Naisväki oli ovelasti kääntynyt luottamuksellisesti hänen puoleensa ja valittanut kehnosti toimivasta laitteesta. Ei muuta tarvittu. Kiitollisena hänelle osoitetusta luottamuksesta mies oli heti tyytyväisenä myhäillen käärinyt hihat ja ryhtynyt hetkeäkään epäröimättä rivakasti toimeen. Todettakoon, että toimistoon saatiin uusi kopiokone nopeutetulla aikataululla.

Mielelläni en kerro siitä, kuinka aikanaan vaihdoin ysikuutosen Saabiini öljyt tai tein sähkömiehen hommia. Tyydyn vain toteamaan, että paimenpojasta saatu isku on lasten leikkiä.

Televisiossamme oli jo pitempään ollut kehnonlainen kuva. Mutta, eihän sitä nyt tyyristä ammatti-ihmistä turhan takia tilailemaan. Sen verran osaa jokainen antennia suunnata. Ovet vaan auki, jotta oli alakerrasta huutoyhteys. Tyttäreni tarkkaili silmä kovana kuvaa ja minä yläkerran ikkuna-aukossa, fysiikan lakeja uhmaten tasapainoilin ja kurotin käsiksi räystääseen kiinnitettyyn antennin putkeen. Vaivoin sain sitä hieman liikkumaan. Ja tunnetusti, silloin kun järki loppuu, otetaan voima avuksi. Tempaisin siihen malliin, että kiinnikkeet irtosivat räystäästä ja hela hoito lähti kaatumaan. Kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta -hengessä yritin epätoivoisesti pistää hanttiin, mutta sinne se antenni rojahti vanhan omenapuun latvaan. Hyvä, etten itse mennyt mukana. Samanaikaisesti tytär huutaa kurkku suorana alakerrasta, että nyt on hyvä, anna olla juuri siinä. Ja siinä se sai olla viikonpäivät ennen kuin nöyränä käännyin ammattimiehen puoleen.

On se vaan jotenkin niin väärin, kun parhaansa yrittää.

Pekka Alitalo

yksi monista