Lapset olisi hyvä tehdä nuorena

0

Kummityttö soitti: ”Meille on syntynyt pikkuinen poika. Saa tulla katsomaan.” Hän kertoi, että myös pari vuotta vanhemman isoveljensä perheeseen oli tullut esikoinen.

Tuntuipa mukavalta. Alta kolmekymppiset uskovat tulevaisuuteen ja uskaltavat perustaa perheen.

Puhelinsoitto toi muistot mieleen. Muistin, miten puimme äitinsä kanssa tyttöä kastemekkoon Tammelan kirkon sakastissa 28 vuotta aikaisemmin.

Kummitytön äiti täytti esikoisensa syntymävuonna 27 ja seuraavat lapset, kaksostytöt hän synnytti liki 29-vuotiaana.

Muistan jonkun viisaan sanoneen, että lapset pitää tehdä nuorena. Silloin vaistot ovat valppaat ja silloin jaksaa. On raskasta samaan aikaan huolehtia murrosikäisistä, omista ikääntyvistä vanhemmista ja olla työssä tuottava.

Nykyään lapset saadaan aina vaan vanhempina. Ensisynnyttäjien ikä on jatkuvasti noussut Suomessa. Vuonna 1987 ensimmäinen lapsi saatiin keskimäärin 26,5-vuotiaana, vuonna 2013 ensisynnyttäjien keski-ikä oli jo 28,5 vuotta ja 29,4 vuotta 2018.

Suomalaisten vanhemmaksi tuloikä oli alhaisin 1930- ja 1940-luvuilla syntyneiden ikäluokissa: naisilla 23 ja miehillä 28 vuotta.

Naisen mahdollisuudet tulla raskaaksi vähenevät, ja 35 ikävuoden jälkeen raskaaksi tulemisen mahdollisuus laskee jyrkästi. Tilastojen mukaan eniten vauvoja syntyy 30–34-vuotiaille eli juuri ennen tuota kriittistä ikää.

Miksi me suomalaiset lykkäämme ihmisen perusasiaa, lisääntymistä?

Pitää ensin opiskella, saada kunnon työpaikka ja hankkia koti ja muu tavara. Pätkätyöt ja epävarmuus elannosta eivät houkuttele lisäsuun hankkimiseen.

Ei yhteiskuntakaan juuri kannusta perhe-elämään. Se ei ole nyt in. Työ vaatimuksineen ei jätä aikaa läheisille ja yhdessäololle, elämän perusyksikölle, perheelle.

Pidämme yllä omituista pitää-tehdä-sitä-sun-tätä -järjestelmää; täytyy harrastaa, alati kouluttautua, olla kaikessa mukana, säilyttää itsensä timmissä kunnossa, pysyä ajan tasalla, näkyä ja kuulua. Nuo itsellemme rakentamat vaatimukset vievät ajan ja voimat. Perheen perustaminen ja perheen kanssa vietetty aikaa jää toissijaiseksi tavoitteeksi.

Huoli tulevaisuudesta tuskin on ainut syy, miksi ei hankita lapsia. Yksilökeskeisyys on vallalla ja niin kutsutun oman elämän eläminen ja itseen keskittyminen. Lapsen luullaan olevan vapauden viejä, pelkästään ottava otus ja murheiden myyrä.

Yli viisikymppisenä mammaikäisenä tiedän, että lapsi tuo suurta iloa. Kun katselin kummityttöni vauvaa, niin se hellytti, ja kun näin tuoreiden vanhempien huolehtivan tulokkaastaan. Koin, että elämä jatkuu.

Poikani ovat jo yli kaksikymppisiä. Eräs tuttavani totesi, että nyt sillä on aikaa alkaa elää omaa elämääsi. Korvissa särähti. Elämäni on omani koko ajan. Siihen kuuluu mennyt, nykyinen ja tulevasta haaveilu. Elo tässä ja nyt, yksin ja yhdessä eri elämänpiirieni kanssa. Toisistamme nauttien ja toisillemme hyvää tehden.

Merja Ryhtä

toimittaja