Pikkulintujen puolesta

0

Ihminen on luonnonlahjakkuus keksimään selityksiä ja perusteluja oikeuttamaan omia tekemisiään, ovat ne sitten vain vähän, tai paljon kyseenalaisia. Keinot opitaan jo nuorena. Pidättelin taannoin naurua ruokapöydässä, kun ystävieni kolmivuotias poika selitti, miksi hän olisi oikeutettu saamaan jälkiruoaksi jäätelön pakkasesta. Kolmivuotias oli jo ymmärtänyt syyn ja seuraamuksen idean. Jäätelö heltisi, sen verran pitkä ja polveileva oli sepustus.

Muutama viikko sitten olimme ystäväni kanssa syömässä purilaisia turkulaisella lippakioskilla. Istuin onnellisena lämpimässä kesäillassa ja ahdoin sisääni naudanlihapihvihampurilaista ja join päälle pienpanimon olutta. Oli mukavaa. Sitten keskustelu kääntyi ilmastonmuutokseen.

Syömme ystäväni kanssa molemmat yhä lihaa tilaisuuden tullen. Nauroimme kaikkia älyvapaita selityksiä, joita keksimme, että pystymme todistelemaan itsellemme lihansyönnin olevan vielä ihan ok juttu. Ystävä keksi perustella asiaa pikkulinnuilla, sillä laiduntavat naudat lisäävät hyönteisten määrää ja helpottavat näin lintujen ravinnonhankintaa. Eräs tuttava, joka ei juo alkoholia, mutta syö lihaa, oikeuttaa lihansyöntinsä sillä, että ei absolutistina osallistu erinäisten alkoholijuomien valmistukseen tarvittavan vehnän viljelyn aiheuttamien päästöjen syntyyn ja kompensoi näin hiilijalanjälkeään. Kuinka nokkelaa, ja ah, kuinka typerää.

Suurimman osan ajasta tekisi mieli elellä omassa pienessä kuplassa ja tehdä asioita niin kuin ennenkin. Kun joku muistuttaa meneillään olevasta ajasta tai omatunto kolkuttaa, olisi helpointa vain alkaa järjettömästi kiukuttelemaan, että ei ollut minun syyni syntyä hyvinvointivaltioon ja nyt näin julmasti saada siitä kärsiä kantamalla vastuuta köyhienkin maiden ihmisten edestä. Miksi minä en saa kuluttaa ja tehdä mitä lystää, kun toisaalla piiput tupruttavat ja mistään viis!

Suomen kaltaisissa kehittyneissä valtioissa elävät ihmiset tuottavat tällä hetkellä eniten ilmastonmuutosta kiihdyttäviä päästöjä. Kun siis puhutaan yksittäisistä ihmisistä. Me kulutamme; ostamme ja käytämme. Ystäväpiirissäni oltiin sitäkin mieltä, että tätä käytöstä on mahdotonta muuttaa, sillä kukaan ei halua laskea elintasoaan. Tai että tällaiset toimet vaikuttavat osaltaan jonkun toisen elintasoon laskevasti, sillä kuluttamisen vähentäminen vaikuttaa markkinoihin. Tämä on siltä osin väärä olettamus, että vaikka kokonainen kansakunta ei mitään tekisikään, on kansan sisällä silti ryhmiä, jotka toimiin ovat valmiita. Osa meistä tekee radikaalejakin päätöksiä elämässään yhteisen hyvän edessä. Päätökset saattavat toki vaikuttaa markkinatalouteen, mutta negatiivisesta vaikutuksesta ei silti tarvitse puhua. Myös markkinat voivat uudistua.

Muutos on ennen kaikkea vaikeaa, mutta siihen on aika ajoin pystyttävä. Itseni ikäiset ja meitä vanhemmat ovat ikäluokkia, jotka ovat tottuneet kuluttamaan. Kaikkea on ollut saatavilla, olemme koulutettuja, useimmat hyvätuloisia, pystymme tekemään asioita. Lapsemme taas, tulevat elämään aikuisina jo aivan erilaisessa maailmassa. On mielenkiintoista nähdä, kasvaako sukupolviemme välille tässäkin asiassa jälleen kerran kuilu, kun vanhemmat eivät ymmärrä lapsiensa tapaa elää tai toisinpäin.

Lapsenlapsemme tulevat kasvamaan vielä paljon tietoisemmiksi maapallomme tilasta ja siitä, miten tämän asian kanssa tulee elää. He eivät keksi tekosyitä, eivätkä etsi porsaanreikiä. Lämpenevä ilmasto ja sen kanssa ”oikein” eläminen on heille normi. Me, jotka tyhmyyttämme, piittaamattomuuttamme tai ajattelemattomuuttamme olemme rakentaneet pohjan tälle heidän normilleen, emme onneksemme ole sitä enää näkemässä. Silloin saattaisi nimittäin kaduttaa, ja rankasti. Vai olisiko sittenkin paikallaan olla kaukaa viisas ja ottaa itseään niskasta kiinni, vielä kun se on mahdollista?

Kira Kauppi

toimittaja jakengitysseppä