
Viime keväänä Suomen mestaruutta juhli jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo, jolle Akaa Futsal, tuolloin vielä Leijona Futsalin nimellä, hävisi loppuottelut toisena vuonna peräkkäin.
Runkosarjassa viidenneksi päätynyt SoVo Futsal pelasi hyvät pudotuspelit saavuttaen liigahistoriansa toisen pronssimitalisijoituksen.
SoVo oli ainoa joukkue, joka pudotuspeleissä pystyi ottamaan voiton mestari-KaDysta.
Vaihtuvuus jää vähäiseksi
KaDy ja Akaa Futsal lähtevät myös alkavaan kauteen suurimpina ennakkosuosikkeina. Ennen KaDyn valtakautta kahdeksan peräkkäistä mestaruutta voittaneet Sievi FS ja Ilves FS ovat sitä vastoin kokeneet kesän aikana suuria muutoksia, eivätkä ne lähtökohtaisesti lukeudu mitalikandidaatteihin.
SoVon miehistössä vaihtuvuus on jäänyt poikkeuksellisen vähäiseksi. Runkopelaajista ovat varmuudella poissa vain Tornioon siirtynyt Italo Henrique Macedo Basilo sekä espoolaisseura GFT:n vahvuuteen hiljattain liittynyt maalivahti Joonas Puolamäki.
Somerolaisseuran pitkäaikaisista luottopelaajista Tuomas Hakala pitää ainakin syyskauden ajan taukoa pääsarjapeleistä ja hänen veljensä Aapo Hakala tullaan mahdollisesti näkemään SoVon valmennustehtävissä. Tässä vaiheessa valmennuksesta vastaavat pelaamisen ohella Valdin Seferi ja Juho Pettersson.
Kevätkaudella vain muutaman liigaottelun pelannut Pekka Karjalainen ei näillä näkymin ole jatkamassa SoVon riveissä.
Kasperi Laine isänsä jäljissä
Puolamäen tilalle maalivahtiosastolle on liittynyt Akseli Syrjälä, jolle on edellisillä kausilla kertynyt liigakokemusta Ilves FS:n ja Oulun Tervareiden miehistöissä.
Toistaiseksi ainoa täydennys SoVon kenttäpelaajistoon on juniori-ikäinen Kasperi Laine. Hän on monen vuoden ajan edustanut Someron Voimaa futsalissa ja jalkapallossa sekä junioreiden että miesten sarjoissa.
Kasperin isällä Janne Laineella on myös takanaan pitkä ura molemmissa lajeissa, myös somerolaisseurassa. Aikoinaan futsalmaajoukkueen kapteeninakin toiminut Laine valittiin viime vuonna seitsemän ensimmäisen nimetyn joukossa Suomen Futsallegendojen arvostettuun kastiin.
– Pelaajarinkimme ei ole kovin laaja, mutta se on erittäin laadukas. Mahdollista on, että esimerkiksi jalkapallon Veikkausliigapelaajista ryhmään tulee vielä syksyn mittaan täydennyksiä. Tarvittaessa saamme apuja myös Ykkösessä pelaavan farmiseuramme EBK:n joukkueesta, SoVo Futsalin manageri Jarkko Ihalainen kertoo.
Päätähtäin kevään peleissä
Someron monitoimitalon remontin vuoksi SoVo pääsee tutulle kotiareenalleen aikaisintaan marraskuun 10. päivän tietämissä.
– Alkukausi vieraspeleineen tulee tietysti olemaan meille haastava. Lähdemme joka tapauksessa tavoittelemaan sijoitusta runkosarjan neljän parhaan joukossa.
– Kauden päätavoite on kuitenkin ensi keväässä. Tarkoitus on olla parhaassa mahdollisessa iskussa pudotuspeleissä. Jos onnistumme siinä, uskon meillä olevan mahdollisuuksia jopa suurimpien ennakkosuosikkien KaDyn ja Akaan horjuttamiseen, Ihalainen sanoo.
SoVon (viime kauden 3.) vastustajat alkavalla kaudella (viime kauden sijoitus): Akaa Futsal (2.), FC Kemi (10.), Golden Futsal Team/Espoo (4.), Ilves FS/Tampere (6.), Joutsan Seudun Pallo (7.), Kampuksen Dynamo/Jyväskylä (1.), Liikunnan Riemu/Jyväskylä (Ykkösen 2.), Mad Max/Valkeakoski (8.), Peli-Pojat -70/Tampere (9.), Sievi FS (5.), Tornion Palloveikot (Ykkösen 1.).
Maaliskuun 14. päivänä päättyvässä runkosarjassa joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti (22 ottelua/joukkue). Kahdeksan parasta jatkavat pudotuspeleihin, viimeiseksi jäävä putoaa seuraavaksi kaudeksi Ykköseen ja viimeistä edellinen karsii liigapaikastaan.
SoVo Futsalin alkukauden otteluohjelma: 29. 9. Ilves FS – SoVo, 6. 10. SoVo – PP-70 (pelataan Espoossa), 16. 10. GFT – SoVo, 2. 11. FC Kemi – SoVo, 9. 11. KaDy – SoVo, 10. 11. SoVo – Mad Max (Someron monitoimitalon remontin viivästyessä ottelu pelataan Loimaan liikuntahallissa).