Ilmastonmuutos tulee ja lyö. Tulevaisuudessa jääkarhut joutuvat polskimaan vähän enemmän ja ihmisten pitää muuttaa rannoilta vähän lähemmäs sisämaata. Iljettävät hyönteiset häviävät, jokunen saari uppoaa ja tulemme saamaan muutaman hellepäivän Suomeen lisää. Ei tunnu kauhean vakavalta. Silti tästä kaikesta pitäisi olla huolissaan ja taistella sitä vastaan.
Tuntuu absurdilta, että nyt meidän pitäisi luopua kehityksen suomista eduista, maailmassa, jossa eteenpäin kehittyminen on ollut ihanne vuosikymmeniä. Mayojen maailmanlopussa kivaa oli se, että se ei varsinaisesti olisi kenenkään syytä, vaan sen sattuessa aika vain loppuu. Ilmastonmuutos taas tulee väistämättä ja ärsyttävintä siinä on, että me olemme syypäitä siihen.
Vastareaktiot ilmastonmuutosta kohtaan ovat luonnollisia. On vaikea sulattaa sitä, että yhtäkkiä omat elämäntavat ovatkin väärin. Tuota vastareaktiota kasvattaa myös ihmisten käytös toisia kohtaan. Jollet usko ilmastonmuutokseen tai taistele sitä vastaan, olet maapalloa tuhoava ihmishirviö. Jos taas taistelet sitä vastaan, olet vihervassari-hölmö, joka on aivan liian naiivi ja typerä.
Jotta voisimme taistella ilmastonmuutosta vastaan tehokkaammin, tulisi meidän puhutella toisiamme suuremmalla kunnioituksella. Kaupunkilaisen on helppo vaatia yksityisautoilun vähentämistä, kun pääsee ratikalla melkeinpä kesämökille. On myös helppo vaatia liha- ja maitotuotannon rajoittamista ja turkistarhojen lopettamista, kun ei ole oma elanto uhattuna. Sama pätee myös toisinpäin ja kaikkiin suuntiin.
Miten voimme taistella yhdessä jotain vastaan, jonka olemassaoloa eivät kaikki edes tunnusta? Isolle osalle ihmisiä ylimmäksi auktoriteetiksi nousee tiede. ”Tiedemiehet varoittavat”, ”tiede-yhteisön raportti”. Itsekin nyökyttelen tieteen tahdissa ihmetellen, mikseivät ihmiset ryhdy toimiin, kun kerran tieteen keinoin on pystytty todistamaan, että olemme ajautumassa tuhoa kohti.
Mitä jos tieteen yläpuolella on jotain muuta, kuten Jumala? Kristillisessä mielessä maailmanloppu on jo täällä ja se on Jumalan tahto. Jos haluat ennen viimeistä tuomiota tehdä parhaasi, levitä evankeliumia parhaasi mukaan.
Minun, tiedettä arvostavan, silmissä uskovaisten somessa jakamat tieteellisesti arveluttavat linkit sotivat ilmastonmuutoksen puolesta kuin suorastaan pyrkien tuhoamaan maailmaa, mutta hehän käytännössä yrittävät pelastaa meidät. He tekevät parhaansa oman maailmankatsomuksensa nimissä auttaakseen ihmisiä maailmanlopun partaalla.
Jotta voisimme yhteistuumin toimia yhteisen päämäärän nimissä, on tärkeää tajuta, ettei suurin osa meistä pyri suoranaisesti pahaan. Kukin meistä yrittää rämpiä parhaansa mukaan oman maailmankatsomuksensa nimissä.
Tätä tilannetta voidaan tarkastella yhtä monella tavalla kuin on ihmisiä. Ilmastonmuutos on vähän kuin elämäntavat. Yksilötasolla tiedämme hyvin, mitkä ovat terveellisiä elämäntapoja. Niitä kuitenkin on vaikea noudattaa ennaltaehkäisevästi, varsinkin epäterveellisten elämäntapojen ollessa usein kätevämpiä ja hauskempia. Samalla tavalla keinot ilmaston lämpenemistä vastaan ovat tiedossa.
Kun kerrataan yhden ihmisen ongelmat oman terveytensä kanssa kahdeksalla miljardilla, saadaan vastaukseksi ihmiskunnan paini ilmastonmuutoksen kanssa. Jos yksilö tajuaa venyttelemisen tärkeyden vasta viidenkympin ylemmällä puolen, kuinka kauan ihmiskunnalla menee oppia ilmastoystävällisemmäksi?
Voi olla, että ihmiset suhtautuvat vakavissaan ilmastonmuutokseen vasta sitten, kun on sattunut jo liikaa vahinkoa. Aivan samoin kuin ihminen alkaa arvostaa terveyttään vasta menetettyään sen. Valitettavasti, kun ihmiskunta saa ”sydäninfarktin”, ei se ole sairaalakäynnillä kuitattu. Seurauksena on miljoonien ihmisten kuoleminen. Onko tämä se, mitä tarvitaan ennen kuin ihmiset saadaan vetämään yhtä köyttä vai voiko nopeampi keino löytyä toistemme kunnioittamisesta?
Henrik Illikainen
muusikko