Vuonna 2009: Keräystä aloitellaan – Ensimmäinen sotien muisto ripustettiin perinnehuoneen seinälle

0
Kohotyönä tehty, Syvärin saunaa esittävä maalaus tuli Somerolle 1989 testamenttien ja lahjoitusten jälkeen. Siellä saunoi aikanaan Jalkaväkirykmentti 44:n kolmannen konekiväärikomppanian miehiä, joista suurin osa oli somerolaisia. Perinnehuoneeseen esille saadun taulun sekä konekivääri.komppanian nimilistan ääreen kokoontuivat Vihtori Karikytö, Pertti Purola, Pekka Vaurola, Erkki Ylitalo ja Jorma Ärölä.

Somero-lehti 15.9.2009

Teksti Sauli Kaipainen
Syvärin saunasta tehty kohotaulu on ollut Somerolla vuodesta 1989.
– Päivälleen 20 vuotta ja kuusi kuukautta sitten taulu luovutettiin Someron Osuuspankille säilytykseen. Se oli esillä pankin kokoushuoneessa, mutta pääsee nyt arvoiselleen paikalle, parempaan sijoituspaikkaan ja myös oikeaan, tänne Aholaan juuri perustettuun perinnehuoneeseen, totesi pankinjohtaja Pekka Vaurola maalausta luovuttaessaan.
Taululla on Someroon liittyvä historia. Syvärin saunaa käytti taistelujen lomassa Jalkaväkirykmentti 44:n kolmas konekiväärikomppania, josta Someron miehet muodostivat valtaosan. Tukikohdan saunasta teki kohotaulun mänttäläinen sotainvaliditaiteilija Pauli Vikman sotasokea Kaarlo Kansanaholle Tapanilasta.
Kansanaho testamenttasi taulun sotasokeille, josta Someron miehet saivat taulun lahjoituksena, antaen sen säilytettäväksi Someron Osuuspankille. Näin taulusta tuli perinnehuoneessa ensimmäinen säilytettävä esine.
Somero-Seuran nimissä ja valvonnassa
Ansio veteraanimuseon aikaansaamisesta kuuluu Someron Sotaveteraanien Tukijaoston jäsenten kantamalle huolelle. Veteraanien jäämistö ei saa joutua hukkaan.
Erkki Ylitalo ja Jorma Ärölä tähdentävät, että nuoret miehet ovat uhranneet isänmaan vapautta taatessaan nuoruutensa. Ei ole oikein, että historian esineistöstä on tullut kirpputoritavaraa. Sellaiseen se on liian arvokasta, esineistö tulee säilyttää muistona tuleville sukupolville.
Sotaveteraanien joukosta kävi keväällä joukko perinteestä kiinnostuneita ihmisiä tutustumassa Tammelan veteraanien perinnehuoneeseen.
– Se antoi meille uskoa lähteä toteuttamaan tätä. Nyt olemme saaneet kokoon kerääjäjoukon, ja keräysohjeet. Esineistöstä allekirjoitetaan myös lahjakirja. Kaupungilta saimme noin 55 neliön tilat Aholan länsipäädystä toistaiseksi korvauksetta käyttöömme, kertoo keräyspäällikkö Erkki Ylitalo.
Perinnekeräys tehdään Somero-Seuran nimissä ja valvonnassa. Valmistuessaan museo jää Somero-Seuran hoitoon. Veteraanien Tukijaosto hoitaa museon esittelyä.
– Somero-Seuralla on jo hallussaan paljon kerättyä, sotiin liittyvää esineistöä. Myös niiden säilytykseen perinnehuone tarjoaa oivallisen paikan, toteaa Jorma Ärölä Somero-Seurasta paikallaolleelle Sirkku Kurkikankaalle.
Perinnekeräykseen käy kaikki sota-aikana käytössä ollut aineisto. Erkki Ylitalo muistuttaa, että myös vanhempaa aineistoa otetaan vastaan.
– Kyseeseen tulevat suojeluskunnan ja lottatoiminnan aikaiset esineet aina vapaussodasta lähtien. Siitä lähtienhän elämä oli melkomoista rytinää vuosikymmenien ajan, Ylitalo muistuttaa.
Kerääjinä ovat Matti Antola, Heikki Hovila, Vihtori Karikytö, Heikki Kärri, Pertti Mattila, Voitto Ollonqvist, Petri Siviranta, Aarno Starck, Lauri Talikka, Juhani Talonen, Erkki Ylitalo ja Jorma Ärölä. Yhteistyöjärjestöinä toimivat Someron Sotaveteraanit ry, Someron Rintamamiehet ry, Sotainvalidien Someron ja Somerniemen osasto ry, Someron Sotilaspoikien ja Pikkulottien Perinneyhdistys ry, Someron Rotary Club ry ja Someron Lions Club ry.