
Somerolaisseura Arska-Basketin minipoikien joukkueeseen kuuluu peräti viisitoista pelaajaa. Peliaikaa riittää kaikille, sillä joukkue on tällä kaudella mukana kahdessa eri sarjassa.
Nämä pääsääntöisesti vuosina 2008 ja 2009 syntyneet Arskan minipojat lähtivät Joensuun koulun liikuntahallissa pelattuun Läntisen alueen ykkösdivisioonan kotiturnaukseen yhdeksän pelaajan ryhmällä.
Päivän ensimmäisessä ottelussa Arskan minit kohtasivat Turun NMKY:n Peli käynnistyi tasaisena, vauhdikkaana ja korkeatasoisena juniorikoripalloiluna. Avauserän jälkeen joukkueet olivat 12–12 tasalukemissa.
”Kori korista” -tyyli jatkui toisessakin erässä ja tauolle mentiin kotijoukkueen 27–25 johdossa.
Kolmannen erän alussa ”Namikan” kova prässi sekoitti hetken ajan Arskan peliä. Kun vielä somerolaisten alkupelin tehopakkaus Johannes Mäenpää loukkasi nilkkansa ja joutui kentän laidalle, erä kallistui vieraiden 20–3 pistevoitoksi.
Päätöserässä Arskan pojat pääsivät uudelleen peliin mukaan ja voittivat sen kahdella pisteellä. Synkän kolmoserän vuoksi ottelu kuitenkin päättyi turkulaisten 53–40 voittoon.
Mesuca jäi yhä kaatamatta
Toisessa ottelussaan Arska-Basket kohtasi salolaisen Mesucan. Kyseistä joukkuetta vastaan Arskan minipojat ovat pelanneet jo useilla kausilla, onnistumatta koskaan ottamaan voittoa.
Käytäntöön ei tullut poikkeusta tälläkään kertaa, sillä Mesuca jyräsi 82–49 voittoon.
Pelistä olisi todennäköisesti muodostunut ainakin paljon tasaisempi, mikäli Arskan vahva puolustaja Koobe Serlippens olisi ollut mukana. Valitettavasti kuitenkin sairastuminen piti Kooben tällä kertaa sivussa kentältä.
Arskan voittotili ykkösdivisioonassa on vielä avaamatta, vaikka joukkue on osoittanut pystyvänsä tarjoamaan muille joukkueille hyvän vastuksen.
Arskan kokoonpano (pisteineen): Luukas Kyyrä (13/4), Johannes Mäenpää (12/14), Joni Salo (8/4), Paavo Virkki (2/3), Rasmus Heinonen (5/9), Aatu Nikander (0/6), Aatu Stark (0/6), Arttu Hakamäki (-/3), Jooa Säippä ja Niko Kylämäki.
Taisteluvoitto salolaisista
Seuraavana päivänä Arskan minipojat lähtivät Saloon jatkamaan syyskauttaan alueen kakkosdivisioonassa. Päinvastoin kuin sarjaporrasta ylempänä, kakkosdivarissa somerolaiset ovat tähän mennessä olleet voittamattomia.
Saloon lähti joukkueen pelivuorosuunnitelman mukaisesti kymmenen poikaa. Kaikki pääsivät kentälle ja nakuttelivat myös pisteitä heti avausottelussa, kun Arska murskasi Naantalin Koripalloilijat lukemin 90–28.
Salon Vilpas/Red -joukkuetta vastaan somerolaiset joutuivat hyvin lyhyen tauon jälkeen. Kamppailusta muodostui Arskan mineille alkukauden tiukin kakkosdivarimittelö, jossa he joutuivat taistelemaan voitosta aivan tosissaan loppuun asti.
Kolmannen erän lopussa salolaiset olivat seitsemän pisteen karkumatkalla, mutta Arskan leirissä tehtiin vakaa päätös siitä, ettei voittoa niin vain naapureille luovuteta.
Vaihtopenkin kannustuksen siivittämänä Arska nousi päätösminuuteilla 55–46 voittoon, kun onnistumisia tuli kaikille kentällä olleille sekä korinteossa että levypallopelissä. Erityiseen ratkaisijan rooliin Vilpasta vastaan nousi 19 pinnaa tehtaillut Rasmus Heinonen .
Arskan minipoikien pisteet: Joni Salo (9/9), Arttu Hakamäki (16/10), Joonas Santakangas (15/5), Paavo Virkki (2/0), Eemeli Nokka (10/4), Paavo Hälli (12/8), Jami Nieminen (8/0), Jooa Säippä (2/0), Niko Kylämäki (4/0) ja Rasmus Heinonen (12/19).