Arska-Basketin minitytöt tekivät historiaa

0
Minitytöt Ronja Tyni (edessä vas.), Melinda Ahonen, Milla Saarinen, Jessica Nousiainen, Merja Siikjärvi ja Mia Auranen sekä Sylvia Varjus (ylärivissä vas.), Ella Paija, Minttu Salmen ja Luna Kuosa.

Arska-Basketin minitytöt tekivät eräänlaista historiaa pelaamalla kautta aikain ensimmäistä kertaa somerolaisjoukkueena tyttöjen virallisissa koripallosarjoissa.

– Vaikka koko porukka on kasattu joukkueeksi vasta vajaa kaksi kuukautta sitten, lähti se rohkeasti pelaamaan II-divisioonaa muita alueen korisseuroja vastaan, kertoo joukkueenjohtaja Jussi Varjus .

Ihan ensimmäisen turnauksen ensimmäisessä ottelussa somerolaisjoukkue kohtasi Rauma Basketin, jolle hävisi selvin 16–78 (9–44) lukemin.

– Vaikka Rauma Basket viimeisteli hyökkäyksiään kirurgin tarkkuudella, eivät Arskan tytöt siitä lannistuneet, vaan vyöryttivät hyökkäyksiään Rauman korin alle kerta toisensa jälkeen. Riemastuttavat ensimmäiset pisteetkin saatiin aikaiseksi heti ensimmäisen ottelun ensimmäisessä neljänneksessä, Varjus kertoo.

– Turnauksen toisessa pelissä Uudenkaupungin Korihaita vastaan oli alku-ujous Arskan tytöistä kaikonnut ja palloja alettiin rohmuta vastustajan käsistä, ilmasta ja maasta. Vaikka lopputulos oli tästäkin pelistä selvä 66–21 (31–10), tappio antoi varoituksen somerolaisen joukkueen vaarallisuudesta jatkossa. Jos tytöt kehittyvät samaa tahtia kuin ensimmäisen kahden kuukauden aikana, voi joukkueen ensimmäinen voittokin tulla jo kuluvan korikauden keväällä, Varjus aprikoi.

Joukkueen valmentajana toimii Jenni Nousiainen .

Pistetytöt: Mia Auranen 0+0, Ronja Tyni 3+1, Milla Saarinen 0+0, Merja Siikjärvi 0+0, Sylvia Varjus 0+8, Ella Paija 0+0 , Minttu Salmen 0+2, Luna Kuosa 0+2, Jessica Nousiainen 6+2 ja Melinda Ahonen 7+6.