Eläkeläisliikuntakortista alkaa kokeilu

0
Veera Hälli

Kohderyhmänä liian vähän liikkuvat ikäihmiset

– Missä viipyy kaupungin vastaantulo ikäihmisille, jotka haluavat ja pystyvät itse omatoimisesti hoitamaan kuntoaan kuntosalilla? Ehdotan 80 vuotta täyttäneille vapaata kuntosalin käyttöoikeutta, ehdotti eräs 1930-luvulla syntynyt aktiiviliikkuja tiistaina seurakuntakeskuksessa pidetyssä Senioriparlamentissa.

Jo vuosien ajan Somerolla on ehdoteltu tasaisin väliajoin ikäihmisille suunnattuja, ilmaisia kuntosali- ja/tai uimahallikäyntejä. Ensi vuoden alusta on tarkoitus lähteä asiassa liikkeelle 1,5 vuotta kestävän pilottihankkeen myötä.

Someron Liikunnan toiminnanjohtaja Veera Hälli kertoi yleisötilaisuudessa, että kaupungille on tehty aloite eläkeläisliikuntakortin käyttöönotosta. Mallia on otettu Salosta, jossa vastaava kortti on ollut muutamia vuosia käytössä. Siellä eläkkeelle siirtyneet ovat saaneet vuosimaksua vastaan oikeuden käyttää liikuntapalveluja omatoimiseen uimahalli- ja kuntosalikäyttöön. Somerolla aloitetta on pohtinut kaupungin johtoryhmän nimeämä työryhmä.

– Rahahan näissä asioissa tulee ensimmäisenä vastaan. Someron Liikunta on tarkoin pohtinut, mikä tulos tulee pääsymaksuista, joka on meille noin 35 prosenttia kokonaisliikevaihdosta, lopun ollessa kaupungin avustusta.

Jostain siis tarvitaan subventiota, koska raha on tiukalla ja leikkauspaineitakin on olemassa.

– On muitakin kohderyhmiä kuin vanhukset. On nuoret, työssäkäyvät, työttömät, lapsiperheet ja niin edelleen. Palveluja tulisi tarjota tasavertaisesti kaikille kuntalaisille.

Toinen haaste liittyy ilmaisten palvelujen käyttäjiin.

– Salosta on kerrottu, että käyttäjiä on tullut paljon, mutta ei välttämättä uusia. On siis tavoitettu niitä, jotka ovat muutoinkin aktiivisia ja jotka ovat lisänneet liikunnan määrää. Mutta se väestönosa, jonka me haluaisimme saavuttaa – liian vähän liikkuvat ihmiset, eivät ole liikuntakortista huolimatta tulleet palvelujen piiriin. Raha ei olekaan riittävä motivaatio lähteä liikkumaan, vaan ihmisiltä puuttuu se tärkeä kipinä liikkumiseen, Veera Hälli muistutti.

Somerolla työryhmä halusi päästä suoraan käsiksi riskiryhmään.

– Yhteistyössä terveyskeskuksen kanssa Somerolla otettaisiin käyttöön eräänlainen liikuntaneuvonnan palveluketju-ajattelu. Mallissa Someron Liikunta tarjoaa liikuntaneuvontaa ja terveyskeskuksesta lääkäri tai hoitaja reseptillä lähettää asiakkaan meille. Meidän liikunnanohjaajamme ottaa sen jälkeen asiakkaan hoteisiinsa, ja lähtee hakemaan sitä puuttuvaa motivaatiota liikkumiseen, Hälli selvittää.

Sivistystoimi on budjetoinut eläkeläisliikuntakorttia ja liikuntaneuvontaa varten 10 000 euroa. Päätöksen toiminnan alkamisesta tekee valtuusto budjettipäätösten yhteydessä joulukuussa.

– Kyseessä on pilotti, jonka avulla puolentoista vuoden aikana voidaan viedä prosessi läpi noin 40 ihmisen kanssa. Sitten näemme, syntyykö tulosta vai ei, toteaa sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm .

Veera Hälli huomauttaa, että prosessissa ei ole kyse vain yhden kerran tapaamisesta liikuntaa tarvitsevan ihmisen kanssa.

– Tarvitaan alkukartoitus, kuntokartoitusta ja seurantaa. Hyötyjä tulee pienin askelin, kuten vaihtamalla portaat hissiin, autolla liikkumisia kävelyyn, ynnä muuta arkista liikuntaa. Vähän liikkuvat saattavat olla ylipainoisia. Mallien on oltava kevyitä, jotta homma ei mene huonompaan suuntaan. Haemme tämän mallin avulla ihmisille oikeasti parempaa oloa.

Marraskuun alussa valmistuu myös kuntosalin remontti. Varustusta lisätään esimerkiksi ikäihmisten käyttöön tarkoitetulla kuntopyörällä, jonka istuimelle on helppo nousta. Myös kevyiden käsipainojen määrää lisätään.